VOITTAJA ILMAN KULTAA

                EM-kisat on kisattu ja päällimmäisenä on tällä hetkellä ääretön onnellisuus ja ylpeys. Niin moni asia loksahti tänä vuonna kohdilleen, ja vaikka pokaalia en Santa Susannasta kotiin kantanut, tunnen silti olevani onnistuja ja voittaja. Kelataan nauhaa pikkusen taaksepäin ja kerron mitä kaikkea tapahtui.

Lähtöä tehdessä

                Muutama päivä ennen lähtöä ovikello soi ja oven takana seisoi ystäviä ja naapureita. Hämmennyin. He olivat keränneet porukalla minulle kisakolehtia ja halusivat näin olla tukemassa minua eteenpäin ja auttamassa kisoista syntyvien kulujen kanssa. Ensimmäinen EM itku tuli siinä. Ei ollut sanoja siinä tilanteessa, eikä ole tarpeeksi isoja sanoja edelleenkään. Sen tiedän, että ympärilläni on käsittämättömän suurella sydämellä varustettuja ihmisiä, jotka eivät ole minua unohtaneet vaikka itse olen kuplaani hautautunutkin. Tukiverkkoni on suurempi ja vahvempi mitä ikinä olen edes käsittänyt. Se on suurin lahja minkä voi saada. Sitä hetkeä tulen varmasti muistelemaan aina, yksi elämäni suurimmista hetkistä.

Santa Susanna

Kuva: Nordic Fitness Expo

         Espanjaan lähdettiin kovemmassa kunnossa kuin Kultsalle. Mitään muutosta ei dieettiin tai valmisteluihin tehty, mutta kunto kiristyi entisestään. Kroppa toimi loppuun asti kuin unelma, vaikka se vähän väsymyksen merkkejä jo antelikin. Kunto oli todella fresh ja loppuun hiottu mutta lajille epäominaisesti vähän liian kuiva. Tällä minun lihasmassalla se tarkoitti pikkusen liian erottuvaa lihasta yläkropassa. Voiko siitä olla pahoillaan? No hemmetti ei todellakaan!

Kuva: Nordic Fitness Expo

           

              Tottakai olin hetken pettynyt, kun 

paikkaa finaaliin ei tullut. Jos pettymyksen tunnetta ei olisi tullut, en olisi antanut itsestäni kaikkea. Siihen tilanteeseen ei voi valmistautua mitenkään, vaan reaktio on spontaani. Minä halusin nopeasti pois kisapaikalta, ja kun mieheni eteeni ilmestyi, tuli toki itkukin. Toinen EM itku. En itkenyt sitä, että olisin ollut huono, koska tiedän että sitä en ollut. Itkin sitä tunnetta, että olen pettänyt mun ystävät, valmentajan, tuki- ja kannustusjoukot. Kaikki odottivat minulta menestystä, koska sitä oli oikeasti lupa odottaa, ja minä en lunastanut sitä odotusta.
Suihku, ruokaa ja pari lasia viiniä, lohduttava olkapää, sen se vaati. Ei enempää tai vähempää. Sitten pystyin jo hymyssä suin toteamaan, että hitto mä olen kova akka. Olen raivannut tieni arvokisoihin. Siihen ei moni pysty.

Kuva: Suomen Fitnessurheilu ry.

                 Suomella oli kaikkien aikojen suurin joukkue matkassa, meitä urheilijoita oli yhteensä 42. Joukkuehenki oli äärettömän hyvää, aina löytyi apua jostakin suunnasta. Meillä oli myös todella pro-porukka huoltamassa meitä, ja kaikki sujui kuin rasvattu. Täytyy kuitenkin muistaa, että matkassa on kilpailijoita ja kyllä siellä aistittavissa oli myös kilpailuasetantaa oman jengin sisälläkin. Sitäkään en sinällään pahana pidä, jos homma pysyy kuitenkin asiallisena. Jokainen saa motivaationsa ja voitontahdon eri asioista.

Kuva: Sahara Beauty&Design

Mitä jäi käteen

                 Eniten vahvistui se tunne, että olen oikeassa porukassa ja lajin parissa mitä todella rakastan. Lähdin tähän hommaan empimisen jälkeen ja debyyttivuotena saavutin SM-kultaa ja paikan EM-kisoihin, jossa ylsin 10 parhaan joukkoon. Kisajoukkueesta löytyi todella ihania ihmisiä ja uusia tuttavuuksia, joiden kanssa toivon yhteydenpidon säilyvän jatkossakin.
Into kehittyä ja kasvaa lajissa nousi entisestään. Olen taas hieman viisaampi, tunnistan omat heikkoudet ja vahvuudet ja olen oppinut itsestäni hurjasti lisää. Oma valmius kehittyä on paljon parempi kuin mitä se oli tähän lähdettäessä.
On ollut myös mahtavaa huomata, miten oma perheeni on ”kasvanut” lajiin. Mieheni on ehtinyt jo useamman kerran kannustaa jatkamaan.
Todella tärkeää on myös tiedostaa, etten ole yksin nyt enkä tulevaisuudessa. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita minusta ja tekemisistäni. Nämä asiat tekevät minusta voittajan. Ja sitä ajatellessa tulee se kolmas EM itku.

Milloin seuraavat kisat

                Vakiokysymykseen vakiovastaus, en osaa sanoa. Se on varmaa, että jatkoa seuraa. Milloin ja miten, jää nähtäväksi ja paljastettavaksi myöhemmin. Lähden huomenna ystävän kanssa pariksi päiväksi Gdanskiin harrastamaan oleskelua ja tekemään ei yhtään mitään. Ensi viikolla startataan uusi treenikausi. Sen sisällöstäkään en vielä sen kummemmin osaa sanoa. Kehitettävää on paljon, koska tässä lajissa ei koskaan valmista tule.
Nyt ensin kuitenkin annetaan kehon ja mielen levätä. Sen jälkeen ollaan paljon valmiimpia kääntään taas hanaa vähän auki, asettaan uudet tavoitteet ja kaivaan soturiprinsessa esiin.

KULTAISIA TUNNELMIA JA KATSE KOHTI EM-KISOJA

Kuva: Tomi Rehell

                Isoin pokaali kädessä, hymy korvissa, rinnassa suunnaton kiitollisuuden tunne, tekis mieli kiljua ja itkeä yhtä aikaa. Mä todella tein sen, voitin SM kultaa ensimmäisistä Bikini Fitness kisoistani. Ihan hurjaa!!

Mitä oikein tapahtui?

Kuva @blendbeutyfinland

                Vaikka aamu starttasi jo 03:15 puuron keittämisellä ja kisakassin tarkistuksella, olo oli koko aamun tosi seesteinen. Ensimmäisenä aamulla menin Tannerin Ninalle suihkurusketukseen, ja jo Ninan ihana positiivinen olemus antoi ripauksen lisää pontta päivään. Sieltä Blendille notkumaan, lue: roikistelin ilki alasti väriä kuivatellen, ja odottelemaan stailausta. Lauralla oli apurina kaksi ihanaa nuorta naista, joiden kanssa hän loihti upeita kisatyylejä. Kahvia lipitellessä ja pikku hiljaa napostelua aloitellen, nauru oli entistä enemmän herkässä ja koko ajan vahvistui tunne, että tästä tulee loistava päivä. Kisalookini oli tyrmäävän upea, täydellisesti minun näköinen. Mikäpä siis enää esti säihkymästä.

                Kisapaikalla meidän tiimiä, Team Power Fit Vantaa, huolsivat Tuulikki ja Jarkko. Tuulikki oli itse rauhallisuus ja Jarkko sitten hermoilikin meidän muiden puolesta, eli meille tiimiläisille jäi osaksi vaan ottaa rennosti ja virittäytyä tunnelmaan. Ja sitten olikin jo aika nousta lavalle. Siinä vaiheessa kun järjestäydyttiin jonoon, mua jännitti aika tavalla. Ensimmäinen vertailu meni hieman jännittäessä, mutta tiesin mitä olin tekemässä ja asennot tulivat selkärangasta. Sitten tapahtui jotain.

Kuva: Nordic Fitness Expo

Ihan finaalissa                

               Jotain käsittämätöntä tapahtui, kun astuin lavalle finaalivertailuun, mä vaan sytyin. Joku sisäinen diiva otti vallan ja jopa itseäni hymyilyttää jälkikäteen se flirtin määrä mikä siellä lavalla irtosi. Tunne oli ihan mielettömän upea, ja nautin joka ikisestä hetkestä. 

Sarjan lineup oli todella kova, jokainen meistä olisi voinut olla yhtä kaikki voittaja. Siksi arvostan todella paljon kirkkainta pokaalia ja annan ehdottomasti kaiken kunnioitukseni kilpasiskoilleni. Yhdessä teimme kilpailusta upean!


Kohti Santa Susannaa ja EM-kisoja – ja possu ihan tyhjä

                Matka ei siis loppunut tältä vuodelta tähän, vaan menestyksen myötä aukesi mahdollisuus lähteä edustamaan Suomea EM-kisoihin Espanjaan. Kisa käydään 4.-6.5, eli dieetti jatkuu ja uudet valmistelut on aloitettu.
Ulkomaan kisaan lähtö vaatii passin ja hammasharjan lisäksi myös taloudellista panostusta, koska masters-kisaajat maksavat koko kisamatkan itse. Tässä on siis ropoja kaiveltu possuista ihan urakalla ja pohdittu miten kustannuksia katetaan. Jos siis just sun yrityksellä on sponsorirahaa vielä käyttämättä tältä vuodelta, ja koet että ladyn pieni avustaminen voisi olla hyvä sijoitus, niin olepas yhteydessä. Mietitään paras mahdollinen näkyvyys somen matkajutuissa ja blogissa vastapalvelukseksi 😊

Kuva: Tomi Rehell

Kiitos nykyiset yhteistyökumppanit!

                Tässä kohtaa haluan myös kiittää tähän astisesta tuesta ihania yhteistyökumppaneitani Spa Lotusta ja Kultajousi Oy:tä. Spa Lotuksen Maarja ja tytöt ovat panostaneet jo puolen vuoden ajan hyvinvointiini, ja pitivät todellakin huolen, että sädehdin lavalla.
Voittoni kunniaksi uudet rakennekynnet tarjouksessa 95€, sisältäen koristelut (norm. 115€)! Tarjouksen pääset hyödyntämään täältä: https://nettiaika.fi/SpaLotus#/

Kultajousesta sain upeat kisakoruni, jotka eivät todellakaan jääneet varjoon lavan valoissa. Korut matkaavat kanssani myös Santa Susannaan, ja pääsevät säihkymään myös siellä.

Matka jatkuu ja vauhti vaan kiihtyy.  Pysykäähän kyydissä!

EILEN, TÄNÄÄN, HUOMENNA

           

Kuva: Petri Mast Photography

                 Tuntuu ihan uskomattomalta, että kisoihin on enää vähän yli viikko aikaa. Viimeiset kolme salitreeniä enää jäljellä, ja sitten viimeistellään. Mihin se aika katosi? Yhtä aikaa tunne on ihana ja samalla vähän haikea. Iskeekö tämän jälkeen tyhjiö, mitä mä sitten teen? Sen pohdinnan aika ei kuitenkaan ole vielä. Nyt keskitytään lopputaikoihin.

             

   Viimeisen viikon aikana olen ehtinyt jo vähän astua prinsessamaailmaan. Yhteistyökumppanini Spa Lotuksen sairaanhoitaja Charlotte loihti minulle kauniit huulet ja avitti kurttuista otsaa parilla mesolangalla. Tästä on tehty ihan video, jonka Lotus julkaisee kisojen alla.
Blend Beautyn Laura on myös tehnyt tukkataikojaan. Lopputulos on täydellinen! Laura tekee myös kisapäivänä meikin ja kampauksen minulle.

Oikea prinsessaviikko on sitten ensi viikolla, jolloin laitellaan ripset, kynnet, sokeroidaan koko kroppa jne. Eli kunnon puunaus on vielä edessä ennen lavalle astumista. Ai alkaako jännittämään? Noooh, kieltämättä vatsan pohjassa vähän jo kihelmöi. Ehkä kuitenkin enemmän odotuksesta kuin jännityksestä, koska en oikeen osaa jännittää sellaista mistä ei ole kokemusta.

      

          Tänään oli ensimmäinen aamu koko dieetin aikana, kun tuntui etten jaksa nousta ylös ja jouduin siirtämään herätystä tunnilla eteenpäin. Olen aamuihminen, eikä aikaisetkaan herätykset yleensä hetkauta. Nautin aamun kiireettömyydestä ja rauhasta. Mutta nyt ei vaan pää noussut. Ja kun sen vihdoin sain ylös kammettua, kului aamutoimiin ihan tuhottomasti aikaa. Mä käyn todella hitailla. Olisko se kuitenkin ihan sallittua tässä vaiheessa.
Kieltämättä vähän on hermotkin olleet kireällä ja varsinkin kotona se valitettavasti purkautuu. Kodin ulkopuolella jaksaa vielä tsempata ja hymyillä edes jotenkin. Eilen sitten mies sai osakseen kunnon vuodatuksen kuinka väsynyt, yksinäinen ja hylätty olen, eikä kukaan auta tai tue ja hänkin vaan ajattelee itseään. Hyvin harvinainen purkaus minulta. En ole valittaja, nalkuttaja tai kitisijä. Nyt ei vaan enää asiat pysy omissa näpeissä ja se tuntuu vähän jopa pelottavalta. Ehkä elän tällä hetkellä miesmäistä putkiaivo elämää, koska on täysin mahdotonta tehdä useampaa asiaa kerrallaan ja se yksikin tuppaa jäämään kesken :)
 Onneksi tämä on ohimenevää ja tälle pystyy jo nauramaan muutaman viikon päästä.

                Tuo aikaansaavan ja jäsennellyn ajattelun palaaminen on yksi asia mitä kyllä odotan palaavaksi kisarutistuksen jälkeen. Tottakai siihen kuuluu myös se, että pirteys palautuu, ja jaksaa osallistua enemmän. Mutta muuten konkreettisia odotuksen kohteita on viikko kisojen jälkeen varattu risteily. Ihana päästä keväiseen (toivottavasti) Tukholmaan maleksimaan, syömään laivan kalaravintolaan ja juomaan se lasillinen ihanaa viiniä viinibaariin. Koen, että tuollainen pieni palkinto itselle on enempi kuin paikallaan.

Kuva lainattu netistä

                 Minulta on kyselty paljon, aionko jatkaa kisaamista tämän jälkeen ja mitkä on seuraavat tavoitteet. Voin rehellisesti sanoa, etten tiedä. Tässä asiassa elän fiiliksen mukaan, ja jos kipinä syttyy uudelleen, niin ehkä sitten. Mitä ja milloin, sitä en tiedä. Nyt ensin eletään kesä, ajellaan prätkällä, syödään jätskiä ja grilliherkkuja, ja toivottavasti otetaan paljon aurinkoa. Uusien suunnitelmien aika on sitten joskus. Tärkeämpää on elää nyt tässä hetkessä – matkahan on vielä kesken.

KAVERUUTTA JA TAKAPIRUJA

Kuva: Petri Mast Photography

                Viimeisiä viikkoja viedään ja panokset kovenee monessakin mielessä. On loppukirin aika. Monella alkaa pinna olla jo vähän kireällä, oma kunto saattaa arveluttaa, ehkä jo pientä dieetti väsymystäkin pukkaa aika-ajoin. Noi kaikki on mulle ainakin ihan tuttuja tunteita. Asioiden jäsentäminen alkaa olla jo vähän haparoivaa, siksi tämä kirjoittaminenkin tuntuu aika isolta ponnistukselta 😊

                 Käsitys ja mielipide omasta kropasta ja kunnosta saattaa mulla vaihdella parin tunnin välein. Hetki sitten kaikki näytti olevan hyvin, ei huolen häivää, ja sitten jo hetken päästä revin harmaita hiuksiani irti. Miksi toi takareiden rasva ei sula, roikkuuko mun peppu todella noin pahasti, olenko mä liian säikeinen? Ihan mittaamaton määrä kysymyksiä ja pienen pään sisällä lenteleviä kumipalloja täysin mielivaltaisesti. Enkä usko, että olen ainoa. Tämä kohta on sitä hermojen hallintaa. Kestääkö pää, leijutaanko jossain ihmemaassa vai kynnetäänkö kompostissa.  Joka suuntaan löytyy tönijöitä.

                                                                      Mistä apu sekoiluun?

            Mulla on todella upea tiimi takana, Team Power Fit Vantaa. Tiimiltä olen saanut parhaan henkisen tuen, ja he kääntävät mun valtoimenaan sinkoilevat ajatukset aina oikeaan suuntaan, jos meinaan lähteä epäilyksen tielle. Mun on todella tärkeää saada rehellistä palautetta ja välillä jopa tiukkaa ojennusta.

          Tiimin lisäksi olen löytänyt monia uusia tuttavuuksia lajin sisällä, ja osasta on tullut todella tärkeitä sparraajia ja kokemuksen vaihtajia. Vain dieetillä oleva voi ymmärtää toisen dieettiläisen mieltä ja mielenvaihteluita. Se mikä tässä on parasta, on se, että tässä kohtaa iällä ei ole väliä. Ajatusten vaihtoa ja yhteisiä posetreenejä on käyty niin oman ikäisten kuin junnusarjalaistenkin kanssa. Ja hauskaa on ollut.

Toki kaikki eivät niin halukkaita ole kokemuksia vaihtamaan tai ajattelemaan, että samassa veneessä ollaan. 

Anna Virmajoen posetreeneissä yhdessä ihanan kilpasiskon,
 Mervi Hietala, kanssa

Monenlaista vastaantulijaa

                Onneksi omalle kohdalleni on sattunut pääsääntöisesti vain aikuismaisia ja hyvät käyttäytymisnormit omaavia kilpasiskoja. Mutta on toki pari muutakin tielle osunut. Olen joutunut tilanteeseen missä huomaan, että minua arvostellaan päästä varpaisiin, punnitaan kuin metrin lenkkiä. Mitä lähemmäksi kisoja mennään, sitä useammin sitä tapahtuu. Tottakai jokaista kisaajaa kiinnostaa missä kunnossa kilpasiskot ovat, mutta tämäkin on taitolaji. On osattava tutkia toisen kunto huomaamatta tai ainakin nyt osattava peittää kasvoilta silkka kateuden, kauhun tai arvostelun inho. Nämä tilanteet on aika kaksijakoisia. Enitenhän ne kertoo arvostelijasta itsestään ja usein huonosta itsetunnosta. Itse ajattelen sen niin, että katso vaan ihan rauhassa, tiedän olevani ihan katseen kestävä. 

Viimeiset voiman rippeet käytössä

                     Se mikä on ollut itselleni hieman vaikea hallita, on ihmisten ymmärtämättömyys. Kuten tuossa kirjoitin, vain dieetillä oleva voi ymmärtää täysin toista dieettaajaa. Jostain syystä ihmisten on todella vaikea ymmärtää, että olen oikeasti väsynyt. Siis ihan oikeasti. En pikkuisen nuutunut, pikkuisen väsynyt, vaan ihan loppu. Siihen ei auta yhdet hyvät yöunet, tai huomenna on parempi päivä-heitot. Se tarkoittaa sitä, että käyn töissä, teen salitreenit, koetan jaksaa kotona edes hieman olla perheen kanssa. Mutta mä en jaksa tavata ihmisiä viikonloppuna tai iltaisin, siihen mä en vaan enää taivu. Yksi poikkeus tähän kaikkeen on, paras ystäväni, jonka seurassa minun ei tarvitse esittää olevani täydessä terässä. Riittää, että olen ja kuuntelen.

Pääsiäiseksi matkustan tyttäreni kanssa äidin luokse Ouluun, lepäämään. Ei pakollisia kotitöitä, pyykkäystä, velvollisuuksia. Eiköhän sen turvin sitten jakseta vetää viimeiset kolme viikkoa kunnialla läpi, edelleen hymyillen.

Hyvää Pääsiäistä siis kaikille!

SÄIHKETTÄ, KIMALLUSTA JA SALAMAVALOJA

Kuva: Petri Mast Photography

* Sisältää mainontaa

                  Otsikko kuulostaa ihanan glamouriselle, kuin suoraan Hollywoodista! Mutta sitähän yksi osa fitnesstä on, tarkoin rakennettua palapeliä, jossa saa säihkyä ja sädehtiä. Lavalla otetaan mittaa myös siitä, kuka erottuu parhaiten lookin ja esiintymisen osalta. Molempiin pitää panostaa niin aikaa kuin rahaa, ja molemmissa on paljon opittavaa. Mun viime viikkoihin on kuulunut säihkettä uuden yhteistyökumppanin muodossa ja salamavaloja treenikuvaussession ansiosta.

Kultajousi – paljon pienessä paketissa

           Kultajousi on uusi yhteistyökumppanini, joka minulla oli onni saada huolehtimaan kisakoruistani, yhdestä tärkeästä osasta kisalookia. Tunsin itseni lähes tähdeksi, kun maanantaina vierailin Citykäytävän Kultajousessa upean Emman luona valitsemassa sopivia koruja. 

          Liukuovista sisään astuessa uppoutuu heti valoon ja kimalteeseen, kuitenkin hyvin tyylikkäällä ja hienostuneella tavalla. Katselimme ja vertailimme eri vaihtoehtoja, mallasimme niitä bikineihin ja omiin kasvoihini ja kaulaani. Tärkeintä kisakoruissa on, että ne sopivat omaan tyyliin, eivät riitele biksujen kanssa ja taittavat upeasti valoa. Useista ihanista vaihtoehdoista löysin juuri ne mun näköiset korut. Kiitos Emmalle loistavasta palvelusta ja Kultajouselle yhteistyöstä <3

Kultajousen koru- ja kellovalikoimaan pääset tutustumaan tästä: https://www.kultajousi.fi/fi/

Strike a pose!

Kuva: Petri Mast Photography

Parisen viikkoa sitten järjestimme pienen kuvaussession Petri Mastin kanssa mun kotisalilla PowerFitillä. Halusin ehdottomasti taltioida tämän ehkä ”once in a lifetime”-kokemuksen ennen lopullista kisakuntoa. Halusin nähdä miltä luonnollinen minä näyttää siinä vaiheessa, kun se kova työ on tehty, mutta viimeinen silottelu ja blingaus vielä puuttuu.

Ennakolta jännitin kuvausta todella paljon, koska kokemukset kuvattavana olemisesta on vähäiset ja nekin kokemukset on valitettavan huonoja. Minulle on sanottu, että en ole lainkaan kuvauksellinen, kamera ei saa kasvoistani ja ilmeistäni otetta ja näytän luonnottomalta. Paras kommentti lienee, että näytät kuvissa ainakin 10 vuotta vanhemmalta ja jotenkin kärsineeltä. Ketä tahansa varmaan hieman jännittäisi asettua kameran eteen tällaisen arvostelun jälkeen. Onneksi en omaa kovin helposti lannistettavaa luonnetta, joten ei muuta kun tulta päin!

Kuva: Petri Mast Photography

Petri onnistui kuitenkin heti alkumetreillä luomaan tunteen, että kummemmin ei edes tarvitse ajatella poseeraavansa, vaan sain tehdä oman suoritukseni välittämättä kuvakulmasta tai muustakaan. Minä ”treenasin”, hän hoiti kuvat siinä sivussa kuin huomaamatta. Ja kas, sieltähän paljastui ihan luonnollisia ja rentoja kuvia, joihin itse olen erittäin tyytyväinen.  Eli jopa minusta saa hyviä kuvia, kunhan kameran takana on ammattilainen. Petrin sivuille pääset täältä: http://www.petrimast.com/fi/

Tällaista pientä puuhaa siis treenin ja dieetin ohessa menneiltä viikoilta. Se olisi enää 5 viikkoa ja Showtime!

ELÄMÄÄ PUUROKULHON YMPÄRILLÄ

 * Sisältää mainoksia

                Viime viikolla vieteltiin hiihtolomaa. Teki todella hyvää päästä kotiympyröistä pois ja elää muutakin kuin fitness-elämää. Matkasimme vahvistetulla porukalla Rukan talvisiin maisemiin, mukanamme myös molempien lasten kaverit.

                Loma tuli kaikilta osin hyvään saumaan. Kotona harvemmin ehtii oikeasti levätä, nyt sain myös sitä ”kun ei tarvitse tehdä mitään”-aikaa. On uskomattoman ihanaa istua hiljaisessa ja hämärässä mökissä takkatulen ääressä ja kuunnella koiran tuhinaa. Ei paineita siivoamisesta, pyykkäämisestä, aikatauluista.
Loman aikana tein kolme kevennettyä treeniä laskettelun ja muun ulkoilun lisäksi. Loman aloitti odotettu tankkauspäivä, jolloin maksan ja lihaksen glykogeenivarastoja täytetään eli syödään enemmän hiilihydraatteja.  Saattaa olla, että olin koko päivän yhtä hymyä, teki sen verran hyvää. Paino ei tankkauksessa noussut kuin parisen sataa grammaa ja seuraavien päivien aikana paino laski hieman yli kaksi kiloa. Eli tankkaus toimi kohdallani ihan täydellisesti.

                En kuitenkaan käytä tätä postausta hiihtoloma fiilistelyihin vaan enempi sellaiseen mikä teitä kiinnostaa 😊. Dieetin edetessä uteliaita kysymyksiä ja kommentoijia ympärillä riittää. Niinpä siis vastaan muutamaan paljon kyseltyyn tai kommentoituun asiaan.

Sulla on varmaan nälkä ihan koko ajan?

                   Mikä tahansa dieetti pitäisi suunnitella ja toteuttaa niin, ettei kokoaikaista nälän tunnetta olisi. Tottakai, kun kaloreita lasketaan alas, hetkellisesti keho tuntee nälkää, mutta sopeutuu pian. En siis kärvistele nälkäkurkena päivät pitkät, en todellakaan. 

Joskus on päiviä, jolloin nälkä saattaa yllättää, mutta siinä vaiheessa ruoka-aika on lähellä.

Onko teidän muu perhe jo ihan kypsiä tuohon?

               Tätä pitäisi varmasti kysyä muulta perheeltä. He syövät ihan omaa normaalia ruokaansa, elävät ihan normaalia elämää. Isoimpana muutoksena on se, että äidin saattaa oikeasti löytää illalla sohvalta television äärestä, eikä kodinhoitohuoneesta tai jynssämästä vessaa.
Herrani on ottanut aikaisempaa isompaa vastuuta perheen ruoan laitosta (myös minun ruokahuolto pelaa) ja koiran ulkoilutuksesta.
Ei mua ole eristetty omaan siipeen talossa, ainakaan vielä, joten eiköhän meillä kaikki ole ihan hyvin.

Miltä se tuntuu, kun pitää ajatella koko ajan mitä suuhun laittaa ja punnita kaikki?

                En syö kaikkia ruokia vaa’an kautta. Tiedän montako desiä voin laittaa hiutaleita puuroon, montako lusikallista on oikea määrä kypsää riisiä ja moneenko osaan kana-annokset jaetaan.  Jos teen vaikkapa lihapullia, punnitsen pullan ennen paistamista, ja teen kaikista saman kokoisia. Mutta mitään gramman tarkkaa nyppimistä en tässäkään harrasta. Tämä helpottaa sitten sen annoksen teossa. Kasvikset ja vihannekset? En todellakaan punnitse niitä. Kahvi? Tottakai juon ja paljon, lirauksella rasvatonta maitoa.

Reistaileeko terveys paljon?

              Jostain syystä ajatellaan, että fitness on aina terveyden kanssa leikkimistä. Me ihmiset ollaan erilaisia, toisen kroppa reagoi asioihin toisella tavalla kuin toisen. Naisella vaikuttaa hormonaaliset asiat vielä kaiken muun päälle, joista osa välittää ja osa ei.
Mun terveys ei ole reistaillut mitenkään mistä pitäisi olla huolissaan. Vastustuskyky on pysynyt hyvänä, aineenvaihdunta toimii, pääkin keikkuu tukevasti hartioiden päällä vaikka kaikki valot ei aina ihan päällä olekaan.  
Dieetin myötä palautuminen on toki hitaampaa, välillä jalat painaa aika paljon ja tavarat ja asiat unohtuu. On päiviä, jolloin on väsyneempi kuin toisina. Välillä tuntuu yksinäiseltä. Mutta olo on kuitenkin hyvä, en kärsi enkä riudu millään tavalla.
Oma, ja vain oma, mielipiteeni on, että jos dieetti käy terveyden päälle, tehdään jotain väärin ja pahasti.

Voitko antaa tuon sun ruokavalion mulle, niin saisin itseni kans tuollaseen kesäkuntoon?

                  Mietitäämpä hetki…en. Nyt en ole ilkeä, arvosteleva, inhottava tai mitään muutakaan, mutta kaikella rakkaudella, ei tätä kuntoa pelkällä dieetillä saavuteta. Ensin siihen on tehty hemmetin paljon kovaa työtä pohjalle, syöty pirusti ja kasvatettu lihasta. Vasta sen jälkeen sieltä voidaan kaivaa esiin tämä kunto. Jos mielit tällaiseen kesäkuntoon, aseta tavoite parin vuoden päähän, treenaa systemaattisesti ja päämäärätietoisesti.
Dieetit ja ruokavaliot ovat myös yksilöllisiä, ne suunnitellaan niin, että makrot ovat painoon, pituuteen ja tavoiteltuun lopputulokseen nähden optimaaliset.

Onko niitä kuvia pakko näpsiä koko ajan?

                On ja ei. Oma silmä ei näe tapahtuvaa muutosta peilin kautta samalla tavalla kuin jos katsot sitä kuvasta. Jotta näet oman kehityksen ja dieetin etenemisen eli kiristymisen, on vertailukuvien ottaminen tärkeää. Näin ei luo itselleen tunnetta, että junnaa paikallaan.
En ole koskaan ollut mitenkään kova peiliin tuijottelija, itseni ihailija, mutta kyllä nykyisin tulee välillä ihan pysähdyttyä peilin eteen. Minä olen oikeasti tuolla. Minä olen tehnyt hurjan työ noiden lihasten eteen mitkä alkavat selvästi näkyä. Uteliaisuus itseään ja omaa kehoaan kohtaan on hyvä asia, se pitää pyörät pyörimässä.

Miten sä kestät, mä en pystyis tuohon ikinä!

                    Jos tämä olisi helppoa, kaikki tekis tämän. Ihan kuten pyörällä ajon. Tämä harrastus ja laji vaatii todella paljon pitkäjänteisyyttä ja mielen lujuutta, tottakai määrätynlaisesta fysiikasta on etua. Tätä täytyy oikeasti haluta niin paljon, ettei kykene näkemään esteitä tai hidasteita.
Jostain syystä fitness on lajina sellainen, että lähes kaikilla on siitä mielipide. Sitä saa haukkua, sitä harrastavat lokeroidaan, sen lopputulosta ihannoidaan mutta silti sitä kritisoidaan. Naisten keskuudessa se aiheuttaa ivaa, selän takana puhumista, minkä usein kyllä luen silkaksi kateudeksi. Sori vaan naiset.
Jos harrastaisin hiihtoa, ei kukaan vaivautuisi kertomaan vankkaa mielipidettään ja arvostelemaan minua. Hiihtohan on todella hyvä harrastus. Mutta koska olen valinnut muokata kehoani ja saatan vielä itseni bikineissä ihmisten eteen, se on pöyristyttävää. Että kehtaa, aikuinen ihminen ja vielä äiti!
Jos se on minun valintani, se ei häiritse herraani, eikä saata lapsiani vaaraan, miksi minua pitäisi millään tavalla kiinnostaa muiden tuhinat? 

LOPPUKEVENNYS ELI BRUNSSILAHJAKORTIN ARVONTA!!

                Vaikka oma elämäni tällä hetkellä pyörii aamu- ja iltapuuron välissä, annan teille muille mahdollisuuden elämän suurimpiin nautintoihin, eli syömiseen!
Kerro instan tai FB:n kommenttikenttään mikä on sun elämän urheilukohokohta ja osallistut 4 hengen brunssilahjakortin arvontaan.
Lahjakortilla pääsette 10. tai 11.3 Salmiakka&Lakritsi-teemaiselle brunssille Ravintola LämpöönSuvilahteen.
Lahjakorttia ei voi vaihtaa rahaksi tai käyttää muuna ajankohtana.
Arvonta suoritetaan 7.3.2018.

Aurinkoista ja kirpsakkaa tulevaa viikonloppua!

                 

MILTÄ SE TUNTUU KUN KROPPA MUUTTUU

                Sitä oikeaa dieettiä on nyt takana vuoden vaihteesta lähtien, josta parisen viikkoa vasta vähäisillä kaloreilla. Kuten viimeksi kirjottelin, jokainen päivä on erilainen, tuntemukset vaihtelee, kokoajan palelee ja välillä ketuttaa. Silti oma mieli on onneksi jälleen asettunut sinne positiiviselle ja terveen uteliaalle puolelle. Mitä tässä sitten on tapahtunut.

VATSA TYYTYI KOHTALOONSA

                Suursyömärille ruoan väheneminen on aika shokki ja ensimmäinen viikko meni aika tavalla nälkää pidellessä. Samalla tuli myös hetkellinen energiatason romahtaminen. Nyt masu ja elimistö on selkeästi ryhdistäytyneet, eikä nälkä enää vaivaa. Energiatkin riittää koko päiväksi, eikä vaan ensimmäiseksi kahdeksi tunniksi heräämisen jälkeen, kuten viikko sitten tuntui.

KUKA TUOLLA PEILISSÄ ON?

                Vaikka painokiloja ei ole lähtenyt mainittavasti, kiristymistä on tapahtunut paljon. Ensimmäisenä peilistä katsoo kaventuneet kasvot ja damn, lisää ryppyjä! Tämä taitaa olla väistämätön juttu, kun rasva pakenee.
Yläkropan lihakset alkavat näkyä eri tavalla kuin ennen, on pikku muhkuraa siellä ja täällä. Vatsapalat näkyy jo ja kyljetkin silottuu. On se ihmeellistä. Minussa asuu kaikki tuo.
Eilen tyttäreni ehdotti, että ostaisin pienempiä housuja, koska reiteni on kaventuneet ja housut roikkuu päällä. Pysyy vielä ilman henkseleitä! Tein jo aikaisemmin päätöksen, että pienempiä vaatteita en aio ostaa, koska paino tulee takaisin ja oma vanha vaatekoko sen mukana. Vaatteet saavat siis surutta roikkua hetken, jos niikseen tulee.

MISTÄ NAUTIN ENITEN?

                Ei ole kieltäminen etteikö kiristyvä kroppa saa aikaan hyvänolon tunnetta. Kyllä se saa. Kovan työn tulos alkaa näkyä ja kyllä siitä mielestäni saa olla ylpeä. Samalla se tuntuu kuitenkin vähän vieraalta, koska olen aina elänyt siinä normaalissa vartalossani kiloja seuraamatta ja pääsääntöisesti aina tyytyväisenä itseeni.
Kiristelyn myötä salitreenin päätteeksi olen ottanut tavakseni muutaman kerran viikossa istahtaa infrapunasaunaan. Sitä ihanaa rentouden ja lämmön tunnetta ei voita kyllä mikään. Ihana pelastus aina palelevalle ja minuuttiaikataululla elävälle ihmiselle, sisäinen lämpö, apu palautumiseen ja rauhoittuminen samojen seinien sisällä. Me like!

Must have työrukkaset

MIKÄ EI SAA KILJAHTELEMAAN ILOSTA?

                Kirkkaimman pystin vie tässä paleleminen, ei epäilystäkään. Minulla on huono ääreisverenkierto paksun veren vuoksi, ja kädet ja varpaat ovat aina enempi jos vähempi kohmeessa. Nyt kylmä on vallannut ihan koko kropan. Palelen vaikka päällä on kaksinkertainen vaatemäärä tai olen kotiloitunut untuvapeiton alle. Töissä olen varmasti varsin mielenkiintoisen näköinen nyytti kaikkine vermeineni mitkä survival-pakkaukseen kuuluu. Ja tämä ei kuulemma tästä tule hetkeen helpottamaan.
Makeaa tai herkkuja en kaipaa, mutta kaihoten katselen muun perheen tortilla illallista tai parmesan risottoa kunnon pihvin kera. Lurps. Ihan vielä en ole tehnyt itselleni kisojen jälkeistä ruokalistaa, mutta se on varmasti tulossa jos itseäni yhtään tunnen 😊

MITÄ ODOTAN SEURAAVAKSI?

                Ei tule varmaankaan yllätyksenä, jos sanon, että odotan ensimmäistä tankkauspäivää kuumeisesti. Siitä ei ole vielä sovittu, mutta jos kiristyminen etenee aikataulussa, tulossa se on ihan varmasti. Tankkauspäivä ei tarkoita holtitonta syömistä, vaan valmentajan kanssa suunnitellaan mitä päivän aikana pitäisi napaan saada ahdettua. Perinteisesti tankkaus pitää sisällään paljon hiilihydraattia, joka voi olla sitten vaikka sitä pullaa. Ja jos mulla oikeen hyvä tuuri käy, saatan saada jopa jätskiä. Mutta sen näkee sitten.
Treenin osalta toivon, että energiatasot pysyy hyvänä ja saan tehdä mahdollisimman pitkään normaalia treeniä hyvällä sykkeellä. Nautin siitä raudan vääntämisestä ja poltteesta lihaksessa. Mieluummin kävelen ankkana raskaan treenin päätteeksi, kuin luovutan kesken siksi, ettei voimat vaan riittäneet. Se ehkä jopa vähän pelottaa, koska en ole helposti periksi antavaa sorttia. Kesken jättäminen tuntuu itsensä pettämiseltä ja nössöilyltä. Tässä kohtaa pitäs kuitenkin sitten osata olla armollinen itselleen. Vääränlaisella väkisin puskulla rikkoo vaan itsensä, eikä siitä suurempaa hyötyäkään enää ole.
Viikon päästä perheemme starttaa hiihtolomalle Rukan maisemiin. Salitreenin kylkeen pääsee kurvailemaan rinteeseen ja nauttimaan mökkielämästä. Siellä lepää niin sielu kuin lady.

ASKEL ETEEN JA KOLME TAAKSE

                

 

                 Viikot ne vaan kuluu, enkä ole pahemmin ehtinyt kirjoitus puuhia harrastaa. Tämä johtuu ihan siitä, että vietin yh-elämää vajaa kolmisen viikkoa herrani viettäessä ansaittua yrittäjän lomaa Aasiassa. Olen myös siirtynyt töissä uusiin tehtäviin, ja uuden sisäistäminen vie aika paljon kapasiteettia. Siihen kun vielä on hoitanut oman treenit päälle, voi sanoa, että ei ole tarvinnut luppoaikaa vietellä eikä illalla unta houkutella.

Siistiä syömistä ja kovaa treeniä mutta paikallaan junnataan

                Kovalla kitudieetillä en edelleenkään ole, mutta todella säntillistä ja puhdasta linjaa vedetään nyt. Vähän on hiilariakin vähennetty, lähinnä jätetty jossain vaiheessa tehdyt lisäykset pois.
Hyvin jaksaa siis vielä treenata kovilla painoilla – tai mikä nyt on biksu tytölle kova paino, ja vetää intervallit päälle.
Mutta mutta, hermoja meinaa kiristellä jo nyt aika helposti. Ja välillä iskee kova turhautuminen. Paino ei laske grammaakaan vaikka kuinka hikoilee intervalleissa ja infrasaunassa. Päinvastoin, tänään tuli vedettyä ihan paino enkat siellä yläpäässä. Yritäpä tässä sitten olla positiivinen ja hokea itselle, että kyllä mä kiristyn ja lihas pysyy hienosti, kun piru olkapäällä hokee että senkin norsu. Yhtään tuskaa ei tietenkään helpota se, että muutaman kilpasiskon kanssa vaihdellaan kuulumisia aika-ajoin ja heillä tuntuu luistavan homma kuin rasvattu. Kunto etenee, odotettu tankkauspäivä on saatu pitää tai se on edessä, mieli on hyvä. Oma vastavetoni? No, mä vaan hiihdän.  Ja toivon yksisarvisen ilmestyvän, koetan jaksaa uskoa, luottaa, sinnitellä. Ei tämä helppoa ole.

 

Mikään ei ole niin huonosti etteikö löytyisi hyvääkin

                Jos nyt jotain positiivistakin näiltä viikoilta kasaan kaapii, niin poseeraustreenit ovat tuottaneet tulosta ja homma alkaa tuntua joka kerta kivemmalle. Välillä jo jopa oikeasti nautin siitä. Uskallan kokeilla eri tapoja, hymykin alkaa löytyä ja asennot tuntuu luontevilta. Hiontaa ja toistoja tarvitaan silti vielä hurjasti, jotta vaihdot tulee selkärangasta. Toki omat heikkouteni vielä kulkee osittain mukana, kuten hallitseva yläkroppa. Jollakin se pitäisi nuijia rennoksi ja pehmeäksi. Tällä osa-alueella olen kuitenkin edistynyt hurjasti, kiitos siitä Suskin ja Jutan Art of Posing- ja Maijan poseerausvalmennuksille sekä Anna Virmajoen tunneille. Ilman tätä porukkaa olisin kyllä ihan hukassa.

Hetki omaa aikaa ja vinkki huippu arvonnasta!

                Kävin eilen rentoutumassa illalla kasvohoidossa. Minulle tehtiin mikrohionta ja happohoito. Nyt pari päivää iho vähän punoittaa mutta lopputulos on niin ihanan pehmeä ja kuulas, että pienen punoituksen kyllä kestää.
Kevään kynnyksellä kannattaa käydä puhdistuttamassa iho ja valmistella se ottamaan vastaan auringon säteet. Spa Lotuksessa tehdään aina juuri sinun ihotyypin mukainen hoitosuunnitelma ja konsultaatio on ilmainen. Käypäs kurkistamassa ja varaamassa oma aikasi.
Lotuksen instagramissa on myös ihan huikea arvonta käynnissä. Ota sivut seurantaan: @spalotus_tikkurila ja osallistu. Tätä ei kukaan halua missata 😊

IHANAT KAUHEAT MUUTOSKUVAT

 

                Kuvat kertoo enempi kuin tuhat sanaa. Kulunutta mutta äärettömän totta. Kuva ei myöskään valehtele, jos sitä ei itse mene muokkaamaan. Oma silmä sokeutuu muutokselle ja kehitykselle, oma peili näyttää aina erilaiselle kuin toisen katsojan. Tämän takia on hyvä ottaa niitä kuvia. Tiedän, se tuntuu turhalta mutta omakohtaisesti olen nyt joutunut myöntämään ettei se ole turhaa.  Joten tättärää, nyt tulee toivottuja muutoskuvia, halusitte tai ette :)

Paluu vuoteen 2016

                Aloitin nykyisen koutsini Paulan kanssa yhteistyön elokuussa 2016. Silloin tavoite oli kuntouttaa vajaan vuoden takaisesta selkäleikkauksesta kroppaa, saada peruskuntoa ylöspäin ja ehkä vähän kehittää lihastakin. Olin hoikka ja monen silmään varmasti ihan kivassa kunnossa. Prässiin ei paljon lisäpainoja tarvittu, kyykkääminen pelotti ja olin varma, ettei tällä kropalla suuria muutoksia enää aikaan saada. Väärässä olin. Paulan loistavan valmennuksen tuloksena kunto alkoi kasvaa, kroppa otti treeniä vastaan ja samalla nälkä kasvoi. Vähän kovemmin, vähän vahvemmin, vähän paremmin. Pitkäkestoine ja sinnikäs työ alkoi tuottaa tulosta.  Ruoka maistui ja opettelin syömään säännöllisesti ja paljon, silti löysää ei kroppaan paljoa ole kertynyt missään vaiheessa. Kuitenkin sen verran saatiin massaakin lisättyä, että painot kasvoivat koko ajan ja treeni pysyi nousujohteisena. Missään vaiheessa ei sorruttu kikkailemaan, balanssi ja ilman nipottamista mutta kovaa työtä, olivat koutsin avainsanat. Ja niillä on menty. En voisi parempaa koutsia toivoa, me ollaan oltu kyllä mahtava tiimi vuoden ajan!

Toukasta kotiloksi

                Se mitä tässä vuoden aikana on saatu aikaan on vahvempi selkä ja olkalinja, pyöreämmät olkapäät ja huomattavasti pystympi peräsin. Kaikki ei toki kuvissa näy, kun on otettu ihan rennot kuvat. Selkä pääsee oikeuksiinsa vähän jännittämällä tai levittämällä. Pullistelukuvilla ei kuitenkaan vertailuja tehdä, siksipä vain ihan viilaamattomat ja ehdottomasti muokkaamattomat kuvat. Ei silottelua, lihaksen jännittämistä, ei mitään. Ja tässä ne sitten ovat. Minun muutoskuvat ja samalla lähtökohta mistä kisakunto lähdetään kuorimaan, kotilosta perhoseksi.

 

 

 

LUPAAN OLLA ITSEKÄS

 

               Uusi vuosi tuli ja sitä myötä myös lupaukset. Teitkö sellaisia ja ovatko ne vielä pitäneet?
Perinteisesti kait luvataan antaa aikaa enempi ystäville, tehdä elämäntapamuutos ja muuta kivaa. Minä lupasin tänä vuonna olla itsekäs vajaan puolen vuoden ajan, sitten mietin asiaa uudelleen.

Itsekäs Minä-projekti

                Olen aikasemmin kertonut, että mulla on aina aikaa ja palveluksia muille, ja vasta sen jälkeen itselleni. Eli ei siis oikeasti ikinä. Tämän takia tein itselleni lupauksen, että nyt se loppuu ainakin hetkeksi. Ei pikkuhiljaa ja tapaus kerrallaan, vaan totaali stop. Jos aion selvitä työstä, perheestä ja kisavalmisteluista kunnialla, nyt on aika olla itsekäs. Se kuulostaa tosi ikävälle, ja joo, todella itsekkäälle.  Sitä se varmasti on.
Joka suuntaan kun lupaat tehdä sen pienen jutun, hoitaa sen pienen asian, ottaa osaa siihen ja tähän, lähteä mukaan sinne ja tänne, niin kalenteri onkin täynnä illat ja viikonloput. Mukavatkin asiat alkaa tuntua velvollisuuksilta, jos lepoaikaa ei jää yhtään. Tiedättekö, se aika kun mennään hetkeksi sohvalle ja otetaan vartin torkut, katsotaan joku sarja tai luetaan mainoslehti läpi. Mulla ei ole ollut sitä aikaa vuosiin, ihan oikeasti. Tähän samaan Itsekäs Minä- projektiini kuuluu myös se, että otan vapaata myös kuuntelijan ja kaveri psykologin hommistani. En voi keskittyä olemaan paras minä, jos valvon yöt ja pohdin muiden asioita. Kuulostaa jälleen itsekkäältä, hylätä nyt ystävätkin. En minä ketään aio hylätä, minä otan pienen loman vaan. Uskon, tai ainakin toivon, että oikeat ystäväni sen ymmärtävät.


Kiireinen tammikuu ja irti kotihengettären roolista

                Ihan kokonaan en voi vielä ummistaa silmiäni muulta maailmalta tammikuussa. Herrani nimittäin suuntaa taas sinne missä pippuri kasvaa muutamaksi viikoksi ja kodin pyörittäminen makaa minun harteillani tämän ajan. Toivottavasti hän nyt sitten lepää kunnolla, koska paluun jälkeen kotona odottaa ne oikeat kotihommat 😊. Kotihengettären rooli lähtee nyt vaihtoon ja minä nimitän itseni oloneuvokseksi. Ainakin omassa mielikuvituksessani.
Vai onko teidän mielestä ihan ok pyytää toista osallistumaan enemmän edes muutaman kuukauden ajan kotihommiin, jos itse yleensä hoidat kaiken pyykkäyksestä siivoukseen? Voiko tällaisessa asiassa sanoa, että minä en nyt tee, sinun vuoro? Ja onko edes oikeutettua vedota siihen, että haluan keskittyä kisavalmisteluihin, koska itse olen tämän päätöksen tehnyt, ei muu perhe? Nalle Puh naputtaisi tässä kohtaa ankarasti sormella päätään ja miettisi kuono kippuralla.  Pienenä tarkennuksena kerrottakoon, että en ole hylkäämässä lapsiani ja koiraani, jos nyt jollakulla sellainen asia mieleen vilahti. Itsekäs Minä rakastaa silti perhettään yli kaiken, hän vaan saattaa aikaisempaa useammin sortua olemaan ”Huono Äiti”.

                Niin tai näin, päivät kuluu ja moni asia alkaa konkretisoitumaan. Olen ostanut kisalisenssin, kisabikinit ovat jo ihailtavana kotona, poseeraaminenkaan ei ole enää ihan niin pelottavaa ja ruokavaliokin alkaa pikkuhiljaa muuttumaan. Jokainen viikko vie lähemmäs kisoja ja toivottavasti kroppa on myötämielisesti mukana ja kiristymistä tapahtuu. Sen voin ainakin todeta, että mahtaviin uusiin ihmisiin ole tutustunut tässä loppuvuoden aikana ja saanut heiltä nyt jo paljon kannustusta ja vastauksia mitä oudoimpiin kysymyksiini. Projekti Itsekäs Minä pistää tänään herran hoitamaan tytön harrastukset, poika hoitakoon koiran ulkoilutuksen ja suuntaa itse treenaamaan koutsin kanssa ja katsomaan mitä uusia juonia sitten punottaisiin.

 

 

Virkeää ja itsekästä vuoden alkua jokaiselle tasapuolisesti!