VOITTAJA ILMAN KULTAA

                EM-kisat on kisattu ja päällimmäisenä on tällä hetkellä ääretön onnellisuus ja ylpeys. Niin moni asia loksahti tänä vuonna kohdilleen, ja vaikka pokaalia en Santa Susannasta kotiin kantanut, tunnen silti olevani onnistuja ja voittaja. Kelataan nauhaa pikkusen taaksepäin ja kerron mitä kaikkea tapahtui.

Lähtöä tehdessä

                Muutama päivä ennen lähtöä ovikello soi ja oven takana seisoi ystäviä ja naapureita. Hämmennyin. He olivat keränneet porukalla minulle kisakolehtia ja halusivat näin olla tukemassa minua eteenpäin ja auttamassa kisoista syntyvien kulujen kanssa. Ensimmäinen EM itku tuli siinä. Ei ollut sanoja siinä tilanteessa, eikä ole tarpeeksi isoja sanoja edelleenkään. Sen tiedän, että ympärilläni on käsittämättömän suurella sydämellä varustettuja ihmisiä, jotka eivät ole minua unohtaneet vaikka itse olen kuplaani hautautunutkin. Tukiverkkoni on suurempi ja vahvempi mitä ikinä olen edes käsittänyt. Se on suurin lahja minkä voi saada. Sitä hetkeä tulen varmasti muistelemaan aina, yksi elämäni suurimmista hetkistä.

Santa Susanna

Kuva: Nordic Fitness Expo

         Espanjaan lähdettiin kovemmassa kunnossa kuin Kultsalle. Mitään muutosta ei dieettiin tai valmisteluihin tehty, mutta kunto kiristyi entisestään. Kroppa toimi loppuun asti kuin unelma, vaikka se vähän väsymyksen merkkejä jo antelikin. Kunto oli todella fresh ja loppuun hiottu mutta lajille epäominaisesti vähän liian kuiva. Tällä minun lihasmassalla se tarkoitti pikkusen liian erottuvaa lihasta yläkropassa. Voiko siitä olla pahoillaan? No hemmetti ei todellakaan!

Kuva: Nordic Fitness Expo

           

              Tottakai olin hetken pettynyt, kun 

paikkaa finaaliin ei tullut. Jos pettymyksen tunnetta ei olisi tullut, en olisi antanut itsestäni kaikkea. Siihen tilanteeseen ei voi valmistautua mitenkään, vaan reaktio on spontaani. Minä halusin nopeasti pois kisapaikalta, ja kun mieheni eteeni ilmestyi, tuli toki itkukin. Toinen EM itku. En itkenyt sitä, että olisin ollut huono, koska tiedän että sitä en ollut. Itkin sitä tunnetta, että olen pettänyt mun ystävät, valmentajan, tuki- ja kannustusjoukot. Kaikki odottivat minulta menestystä, koska sitä oli oikeasti lupa odottaa, ja minä en lunastanut sitä odotusta.
Suihku, ruokaa ja pari lasia viiniä, lohduttava olkapää, sen se vaati. Ei enempää tai vähempää. Sitten pystyin jo hymyssä suin toteamaan, että hitto mä olen kova akka. Olen raivannut tieni arvokisoihin. Siihen ei moni pysty.

Kuva: Suomen Fitnessurheilu ry.

                 Suomella oli kaikkien aikojen suurin joukkue matkassa, meitä urheilijoita oli yhteensä 42. Joukkuehenki oli äärettömän hyvää, aina löytyi apua jostakin suunnasta. Meillä oli myös todella pro-porukka huoltamassa meitä, ja kaikki sujui kuin rasvattu. Täytyy kuitenkin muistaa, että matkassa on kilpailijoita ja kyllä siellä aistittavissa oli myös kilpailuasetantaa oman jengin sisälläkin. Sitäkään en sinällään pahana pidä, jos homma pysyy kuitenkin asiallisena. Jokainen saa motivaationsa ja voitontahdon eri asioista.

Kuva: Sahara Beauty&Design

Mitä jäi käteen

                 Eniten vahvistui se tunne, että olen oikeassa porukassa ja lajin parissa mitä todella rakastan. Lähdin tähän hommaan empimisen jälkeen ja debyyttivuotena saavutin SM-kultaa ja paikan EM-kisoihin, jossa ylsin 10 parhaan joukkoon. Kisajoukkueesta löytyi todella ihania ihmisiä ja uusia tuttavuuksia, joiden kanssa toivon yhteydenpidon säilyvän jatkossakin.
Into kehittyä ja kasvaa lajissa nousi entisestään. Olen taas hieman viisaampi, tunnistan omat heikkoudet ja vahvuudet ja olen oppinut itsestäni hurjasti lisää. Oma valmius kehittyä on paljon parempi kuin mitä se oli tähän lähdettäessä.
On ollut myös mahtavaa huomata, miten oma perheeni on ”kasvanut” lajiin. Mieheni on ehtinyt jo useamman kerran kannustaa jatkamaan.
Todella tärkeää on myös tiedostaa, etten ole yksin nyt enkä tulevaisuudessa. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita minusta ja tekemisistäni. Nämä asiat tekevät minusta voittajan. Ja sitä ajatellessa tulee se kolmas EM itku.

Milloin seuraavat kisat

                Vakiokysymykseen vakiovastaus, en osaa sanoa. Se on varmaa, että jatkoa seuraa. Milloin ja miten, jää nähtäväksi ja paljastettavaksi myöhemmin. Lähden huomenna ystävän kanssa pariksi päiväksi Gdanskiin harrastamaan oleskelua ja tekemään ei yhtään mitään. Ensi viikolla startataan uusi treenikausi. Sen sisällöstäkään en vielä sen kummemmin osaa sanoa. Kehitettävää on paljon, koska tässä lajissa ei koskaan valmista tule.
Nyt ensin kuitenkin annetaan kehon ja mielen levätä. Sen jälkeen ollaan paljon valmiimpia kääntään taas hanaa vähän auki, asettaan uudet tavoitteet ja kaivaan soturiprinsessa esiin.