KAVERUUTTA JA TAKAPIRUJA

Kuva: Petri Mast Photography

                Viimeisiä viikkoja viedään ja panokset kovenee monessakin mielessä. On loppukirin aika. Monella alkaa pinna olla jo vähän kireällä, oma kunto saattaa arveluttaa, ehkä jo pientä dieetti väsymystäkin pukkaa aika-ajoin. Noi kaikki on mulle ainakin ihan tuttuja tunteita. Asioiden jäsentäminen alkaa olla jo vähän haparoivaa, siksi tämä kirjoittaminenkin tuntuu aika isolta ponnistukselta 😊

                 Käsitys ja mielipide omasta kropasta ja kunnosta saattaa mulla vaihdella parin tunnin välein. Hetki sitten kaikki näytti olevan hyvin, ei huolen häivää, ja sitten jo hetken päästä revin harmaita hiuksiani irti. Miksi toi takareiden rasva ei sula, roikkuuko mun peppu todella noin pahasti, olenko mä liian säikeinen? Ihan mittaamaton määrä kysymyksiä ja pienen pään sisällä lenteleviä kumipalloja täysin mielivaltaisesti. Enkä usko, että olen ainoa. Tämä kohta on sitä hermojen hallintaa. Kestääkö pää, leijutaanko jossain ihmemaassa vai kynnetäänkö kompostissa.  Joka suuntaan löytyy tönijöitä.

                                                                      Mistä apu sekoiluun?

            Mulla on todella upea tiimi takana, Team Power Fit Vantaa. Tiimiltä olen saanut parhaan henkisen tuen, ja he kääntävät mun valtoimenaan sinkoilevat ajatukset aina oikeaan suuntaan, jos meinaan lähteä epäilyksen tielle. Mun on todella tärkeää saada rehellistä palautetta ja välillä jopa tiukkaa ojennusta.

          Tiimin lisäksi olen löytänyt monia uusia tuttavuuksia lajin sisällä, ja osasta on tullut todella tärkeitä sparraajia ja kokemuksen vaihtajia. Vain dieetillä oleva voi ymmärtää toisen dieettiläisen mieltä ja mielenvaihteluita. Se mikä tässä on parasta, on se, että tässä kohtaa iällä ei ole väliä. Ajatusten vaihtoa ja yhteisiä posetreenejä on käyty niin oman ikäisten kuin junnusarjalaistenkin kanssa. Ja hauskaa on ollut.

Toki kaikki eivät niin halukkaita ole kokemuksia vaihtamaan tai ajattelemaan, että samassa veneessä ollaan. 

Anna Virmajoen posetreeneissä yhdessä ihanan kilpasiskon,
 Mervi Hietala, kanssa

Monenlaista vastaantulijaa

                Onneksi omalle kohdalleni on sattunut pääsääntöisesti vain aikuismaisia ja hyvät käyttäytymisnormit omaavia kilpasiskoja. Mutta on toki pari muutakin tielle osunut. Olen joutunut tilanteeseen missä huomaan, että minua arvostellaan päästä varpaisiin, punnitaan kuin metrin lenkkiä. Mitä lähemmäksi kisoja mennään, sitä useammin sitä tapahtuu. Tottakai jokaista kisaajaa kiinnostaa missä kunnossa kilpasiskot ovat, mutta tämäkin on taitolaji. On osattava tutkia toisen kunto huomaamatta tai ainakin nyt osattava peittää kasvoilta silkka kateuden, kauhun tai arvostelun inho. Nämä tilanteet on aika kaksijakoisia. Enitenhän ne kertoo arvostelijasta itsestään ja usein huonosta itsetunnosta. Itse ajattelen sen niin, että katso vaan ihan rauhassa, tiedän olevani ihan katseen kestävä. 

Viimeiset voiman rippeet käytössä

                     Se mikä on ollut itselleni hieman vaikea hallita, on ihmisten ymmärtämättömyys. Kuten tuossa kirjoitin, vain dieetillä oleva voi ymmärtää täysin toista dieettaajaa. Jostain syystä ihmisten on todella vaikea ymmärtää, että olen oikeasti väsynyt. Siis ihan oikeasti. En pikkuisen nuutunut, pikkuisen väsynyt, vaan ihan loppu. Siihen ei auta yhdet hyvät yöunet, tai huomenna on parempi päivä-heitot. Se tarkoittaa sitä, että käyn töissä, teen salitreenit, koetan jaksaa kotona edes hieman olla perheen kanssa. Mutta mä en jaksa tavata ihmisiä viikonloppuna tai iltaisin, siihen mä en vaan enää taivu. Yksi poikkeus tähän kaikkeen on, paras ystäväni, jonka seurassa minun ei tarvitse esittää olevani täydessä terässä. Riittää, että olen ja kuuntelen.

Pääsiäiseksi matkustan tyttäreni kanssa äidin luokse Ouluun, lepäämään. Ei pakollisia kotitöitä, pyykkäystä, velvollisuuksia. Eiköhän sen turvin sitten jakseta vetää viimeiset kolme viikkoa kunnialla läpi, edelleen hymyillen.

Hyvää Pääsiäistä siis kaikille!