LAHJAKSI AIKAA

 

   Aika. Aikaa tarvitaan ja sitä annetaan. Aikaa toivotaan lisää ja sitä pelätään samaan aikaan. Kehityksen kannalta aika on oleellinen tekijä. Täytyy olla aikaa treenata, syödä ja levätä, vieläpä sopivassa suhteessa. Mutta samalla pitää olla aikaa myös odottaa. Kehitys vaatii aikaa ja järjettömän määrän pitkäjänteisyyttä. Kehitys ei tule kiirehtimällä tai hampaat irvessä pakottamalla, se saavutetaan vaan antamalla aikaa. Ja odottavan aika on tunnetusti pitkä.
Usein laihikset ja kuntokuurit tyssää juuri tähän. Ei ole sisäistetty, että kaiken sanelee kuitenkin lopulta aika. Oikotietä onneen ei ole – tai on ilmeisesti , mutta jätetään ne tiet sen tien valitseville. Mun tie on se pitkä ja kivinen, jossa kompuroidaan, kaadutaan ja taas noustaan tuhkasta.

   Aika on asia, jolle on mahdotonta laskea arvoa. Sen arvo on mittaamatonta. Siksi pitäisi opetella nauttimaan kaikesta ajasta ja ajattelemalla se lahjana. Voisi kuvitella, että nyt kun koulut loppui, perheen arkikin olisi seesteisempää, kun sitä aikaa vapautui. Näin ei just tällä kertaa päässyt käymään, vaan viime viikko paahdettiin varmaankin se kaksisataa lasissa. Oli tyttären uudet treenikuviot, pojan riparileirille lähtöä, tunnollista treeniä ja luonnollisesti työtkin piti hoitaa. Silloin kun kiire painaa päälle, on hyvä puhaltaa peliä hetkeksi poikki ja ottaa aikalisä.

    Me pakattiin tyttären kanssa perjantaina autoon omien kamojen lisäksi ystävä sekä hänen tyttärensä ja suuntasimme viettämään tyttöjen viikonloppua Vierumäelle. Ei siivousta, pyykinpesua tai suuria aikatauluja. Normaalit treenit vaihdettiin issikkavaellukseen, flow parkkeiluun ja rentoiluun. Olen nuoruudessani ollut kova heppatyttö, ja edelleen mieli ja keho rauhoittuu hevosen selässä. Flow park ei sitten ollutkaan niin pikku juttu, kiitos korkeanpaikankammon. Silti kiipesin kuuliaisesti puihin ja kompuroin radat läpi, hampaat irvessä. Kyllä minäkin pystyn, jos pikkutytötkin! He nauttivat, mulla valui tuskan hiki pitkin niskaa. Mutta voittaja fiilis jälkikäteen! Ja kuten kuvasta näkyy, irtos se epäuskoinen hymykin välillä. Pikkusen ylpeilen myös sillä, että kiltisti lähdin uimahalliin. Jälleen asia josta en pidä, uimahallit ja kylpylät. Niissä on aina kylmä, silmiä ja ihoa kirvelee, jalat ei yllä pohjaan ja siellä pitää patsastella uimapuvussa. Se on vähintäänkin epämukavaa. Pisteet Vierumäen uimahallille, sillä sinne oli liimailtu vesijumppa liikkeita ikkunaan. Ei muuta kuin kiertoharjoittelut pystyyn ja näin pikkutytöt saivat tunnin pulikointi aikaa ennen kuin äiti alkoi kitistä.

 

 

   Vaikka kaikki tämä action olikin kivaa ja tervetullutta vaihtelua, silti kaikista paras anti oli chalets-huoneiston parvekkeella nautitut rauhalliset aamupalat. Lämmin aamu, aurinko, näkymä golf kentälle eikä mihinkään kiire. Tässä idyllissä ja rauhassa aika muuttui kerrankin lempeäksi. Kumpikaan meistä ei vaatinut toisiltaan mitään.

   Oletko koskaan miettinyt omaa suhtautumistasi aikaan. Onko se sinulle vain sormien läpi valuvaa ja jonnekin hukkuvaa, vai armollinen ystävä? Jonkinlainen sovinto ajan kanssa olisi varmaankin hyvä tehdä meidän kaikkien.