LUOVUTTAMINEN EI OLE VAIHTOEHTO

 

            Silloin kun tekis mieli luovuttaa, kannattaa muistella miksi aloitit. Luovuttaminen on helppoa ja siihen on varsin monia tekosyitä tarjolla. Niitä ihan tuputetaan käsiin, sen kun valitset parhaimmat. Pätee aika monella elämänalueella.
Syksyn tullen kuntokuuri iskee moniin ja kesäkiloista on päästävä eroon. Valitettavan moni vaan luovuttaa parin kuukauden sisään aloittaakseen sitten joulun jälkeen uudelleen, ja taas ennen kesää uudelleen. Aloittaminen on omasta mielestäni vaikein osuus, ylläpitäminen helpompaa. Siksi jaksan aina ihmetellä sitä aloittamisen vimmaa ja mieletöntä kohkaamista ilman ajatustakaan siitä mitä tavoitellaan ja millä keinoin. Ihminen ostaa hyvältä myyjältä mitä tahansa, joten eikö itselleen kannattaisi olla supermyyjä, ja tehdä diili jossa ei ole sijaa tekosyille. Heti kun tarjoutuu tilaisuus luovuttaa, se tehdään. Jos sitä ei kuulu, se kyllä keksitään.

            Listasin eilen hypoteettisia luovuttamissyitä itselleni. Hypoteettisia siksi, että luovuttaminen ei ole edes vaihtoehto, kunhan nyt kokeilin mihin kaikkeen voisi vedota.

1.) Aika ei riitä. On treenikuskauksia, koiran hoitoa, kotitöitä. Huono äiti ottaa kuitenkin oman aikansa jostain. Mutta ehdottomasti tämä on haaste.

2.) Tää on niin vaikeaa. Pitää tehdä omat ruoat, kantaa niitä mukana, muistaa syödä oikeaan aikaan, ei voi herkutella. Oikeasti tämä ei ole yhtään vaikeaa vaan tosi helppoa ja yksinkertaista. Ja tässä vaiheessa nämä herkutkin on silloin tällöin ihan ok jos niiden perään olisin.

3.) Tää on kallista. On lisäravinteita, vitamiineja, treenivaatteita, sali- ja valmennusmaksuja. Voishan ne rahat tietty pistää muuhunkin, mutta miksi ei sijoittaisi itseensä edes hieman.

4.) Väsyttää se jatkuva menossa oleminen ja organisointi. Viikosta toiseen vedetään kovalla intensiteetillä ja energiat vähenee vähenemistään. Sitten tulee se ihana ja kauhea lepoviikko.

5.) Lihaksia kiristää tai särkee. Kova treeni verottaa ja tuntuu varsinkin näin varttuneemmalla iällä. Välillä pää ei käänny, jalat on kaksi puupökkelöä tai vesilasin nostaminen saa aikaan tärinän. Ihan parasta tällaiselle pienelle masokistille! Kyllä venyttely, rullaus ja hieroja pelastaa.

6.) Vaatteet ei mahdu päälle. Joko sattuu olemaan hiilaripöhö tai sitten vanhan paidan hihat on kutistuneet. Ihanaa tämäkin, treeni on mennyt perille!

7.) Ei tästä mitään tule kuitenkaan. Vaikka kuinka pumppaat ja hikoilet, ei ne himputin lihakset nyt vaan tartu. Malttia, malttia. Nauti matkasta.

8.) Onhan sitä parempaakin tekemistä. On tietysti. Voi harrastaa kulttuuria, puutarhanhoitoa, meditointia tai ihan mitä vaan mitä oma mieli ja keho pitää parhaana. Mun keho ja mieli on valinnut näin.

9.) Luovutan, koska en jaksa kokoaikaista arvostelua. Otetaas tästä ihan oma kappale.

 

Päämäärä on siellä jossain, joten nauti matkasta

 

            Tästä aiheesta viime viikolla postas todella hyvän tekstin yksi suosikki bloggarini Anni otsikolla ”Naiset ja myrkyllinen kateus” blogissaan Avatraining: http://fitnessmalli.fi/avatraining/naiset-ja-myrkyllinen-kateus/

 Ei varmaan tule yllätyksenä, kun lataan että minulla on mielipide tuohon asiaan, vahva sellainen. Sinua arvostellaan, jos pidät huolta ulkonäöstäsi (feikki, huono itsetunto, tyrkky), luot uraa tai menestyt työelämässä (opportunisti, huono äiti, itsekäs, luulet itsestäsi liikoja), kuntoilet ja treenaat (tyrkky, turhamainen, miestennielijä, itsekäs, suuret luulot), elät onnellisessa parisuhteessa (täyttä kulissia, onneton, luultavasti pettää).
Tässä vaiheessa totean, että onneksi kaikki naiset eivät ole tällaisia ja yhtä hyvin miehiäkin löytyy tähän samaan suureen ”team paheksunta”- perheeseen.
Miksi meillä ihmisillä on niin kova kiire päästä kertomaan miksi itse on omasta mielestään parempi kuin se toinen? Oikeuttaako se arvostelulle, jos ihminen vaikkapa haluaa kestopigmentoida kulmansa ihan nopeuttaakseen sitä arkeaan. Tai kuntoilla siksi, että haluaa olla terve, voida hyvin, näyttää esimerkkiä lapsilleen ja siinä samalla ehkä myös olla tyytyväinen peilikuvaansa? Miksi se ihminen olisi feikki, muuttuiko hänen sisin jotenkin? Tunnetteko sen ihmisen niin hyvin, että voitte häntä arvostella, vai päätitkö vaan, että ton täytyy olla läpensä mätä? Vai onko se kuitenkin kateutta, koska itse et pysty tai halua panostaa samoihin asioihin? Minulla ei ole tähän vastausta, mutta ehkä jollakulla teistä on.

Ole ylpeydellä oma itsesi

 

             No, minä en ole luovuttamassa. En piiruakaan. Se ei ole vaihtoehto. Mikään noista yhdeksästä kohdasta ei saa painettua mua maahan niin, etten sieltä fenix linnun lailla taas tuhkasta ylös pyrähtäisi. Ja mitä tulee tuohon arvosteluun, niin olenkin jo aikasemmin todellanut, että mua saa arvostella. Antaa tulla ihan koko laidalta, pidä just niin feikkinä kuin tykkäät mutta tuumaa ensin tovi. Aion tästä eteenpäinkin porskuttaa pää iloisesti pinnalla eteenpäin ja olla just tällainen kuin olen. Ole sinäkin, koska se me osataan parhaiten. Itsenä oleminen.