UNELMIA JA ESIKUVIA

            Syksyn Nordic fitness expo lähestyy ja syksyn kisaajilla diettikausi on aktiivisimmillaan. Aika paljon tulee seurailtua kisaan valmistautuvien instagram tilejä, lueskeltua blogeja ja tietty juteltua salilla ihmisten kanssa. Osalla näyttää valmistautuminen sujuvan kuin vettä vaan ja osa taistelee ja tuskastelee. Kuuluu homman luonteeseen. Osalla alin paino saavutetaan hyvissä ajoin ja he pääsevät tankkailemaan ja testailemaan kiristelyn vaiheita ehkä hieman vapaammin kuin he kenen kroppa laittaa enempi jos vähempikin hanttiin. Valmistautumisen seuraaminen on ihan erilaista nyt, kun koetat painaa mieleesi tulevan varalle kaikkea kuulemaasi ja fiiliksissä mukana eläminen on vahvasti läsnä. Sitä saattaa jäädä pohtimaan, että tuntuukohan minusta tuolta sitten, oonkohan ihan sairaan väsynyt töissä ja kotona (kuka imuroi, luuttuaa, pyykkää..) tai, että mitä jos oma kroppa lopettaakin yhteistyön. Toisaalta sitten kiristymistä seuratessa huomaan pohtivani, että oikeastiko minustakin pitäs kuoriutua tuollainen perhonen. Voiko se olla edes mahdollista, vai jäänkö tähän kotilovaiheeseen. Parempi varmaan ettei edes mieti, itsensä paniikkiin lietsominen on nimittäin varsin nopea toimenpide.

            Vielä muutama kuukausi sitten en osannut määritellä omaa tavoitekroppaa tai nimetä esikuvia. Millaiselta minä sitten haluan näyttää, mihin tähtään kehityksessä. Pikkuhiljaa huomaan kuitenkin, että omaa silmää miellyttää enemmän ne pikkusen pyöreämmällä lihaksella varustetut vartalot. Ne, joista osa sanoo, että ovat liian isoja bikiniin. Ai miksikö? Vastauksesta ei nyt saa vetää hernepurkkia nenään, tämä on vain minun omaa ajattelua. Ihan siksi, että he eivät näytä niin kuivilta ja vartalon mittasuhteet ovat kauniit. Pelkkä pyöreä peräsin ei riitä, käsissä ja selässä saa myös olla pyöreyttä, ei pelkkää kulmikkuutta. Pyöreydellä en tarkoita vähempää kireyttä, vaan enempi lihaa. Tiedän, että toisilla fysiikka on valmiiksi armollisempi tähän lajiin ja toiset tekevät hitonmoisella työllä sen kisakunnon. Kumpikaan ei tarkoita sitä, etteikö pohjatyötä pitäisi tehdä, hyvän fysiikan omaavat hikoilevat salilla ihan yhtä kanssa. Itselläni on lyhyet jalat, enkä edes ole kovin siro, vaikka joskus olen niin kuvitellutkin. Nyt kun olen nähnyt niin läheltä kuin kuvista oikeasti siroja bikini kisaajia, on omat kuvitelmat karisseet. Näytän sellaisen näpsäkän pakkauksen vieressä ihan pullataikinalta, johon on lipsahtanut hitunen liikaa hiivaa. Siroa minusta ei siis tule, joten tavoittelen sitä pyöreämpää lookia. Jos olen lopulta liian iso biksuun, niin sitten olen. Ompahan ainakin mennyt treeni perille. Enkä vielä ole törmännyt keneenkään, kuka olisi kasvanut vahingossa, hupsista vaan. Joten ei siis oikeasti ole pelkoa. Syksyn kisoihin on tarkoitus mennä haistelemaan tunnelmaa ja kannustamaan kaikkia, katsomaan että mitä siellä lavalla livenä tapahtuu ja mihin on pyrittävä menestyäkseen.

 

 

            Oman treenin ja kehityksen kannalta olen oppinut jo muutamia asioita. Ensiksikin, neljä treeniä viikossa on minulle hyvä. Tarvitsen selkeitä palautuspäiviä ja tulosta näyttäisi tulevan tuollakin määrällä. Ruoan osalta överit on mulle parempi kuin vajarit. Jos syön huolimattomasti, se kostautuu heti. Treeni saattaa vielä kulkea mutta palautuminen on tuskallista ja yöunet menee katkonaiseksi.
Selkeä kokonaisuus on tärkeä, jotta en käytä energiaa pääkopan turhaan kuormittamiseen ja ihme juttujen prosessoimiseen. Suomeksi sanottuna, juoksen pää edellä just siihen puuhun mihin perustellusti käsketään. Jos ei selkeästi osoiteta sitä puuta, halailen kaikki varvut siinä matkalla.
Kaikki viikot eivät vaan taivu siihen muottiin mihin ne haluaisin asettaa, se on hyväksyttävä. Pitkässä juoksussa ei ole mitään merkitystä sillä, jos yksi treeni siirtyy tai jää jopa välistä. Edellytyksenä luonnollisesti on, että pääsääntöisesti treenirytmi on kunnossa.
Tarvitsen treenin lisäksi muutakin aktiviteettia elämään, koska muuten uppoudun siihen ihan kokonaan ja alan vältellä kaikkea sosiaalista toimintaa ja näen ne helposti esteinä kehitykselle. Niin väärin, tyhmä kupla! Jos sinne kuplaani asettaudun, saa nykästä määrätietoisella niskalenkillä ulos.

Ai niin, se esikuva, unelmakroppa. Kenellä se sitten on? Jo kisauransa päättänyt Anna Virmajoki on ehdottomasti bikini fitness esikuvani. Hän näytti aina lavalla urheilulliselta, terveeltä ja hyvinvoivalta, ja kyllä, lihasta löytyi. Aktiivisesti kisaavista fitness urheilijoista wau efektin saa aikaan Pajusen Piia. Hän on mun silmissä täydellisen tasapainoin paketti ja selkeästi omaa myös käsittämättömän hyvän huumorintajun ja elämänasenteen. Piia, kuten Annakin ovat toki ammattilaisia, mutta rima on parempi asettaa korkeaksi, jos aikoo saavuttaa edes puolivälin 😊. Unelmointia kun kukaan ei vielä voi kieltää.