ASKEL ETEEN JA KOLME TAAKSE

                

 

                 Viikot ne vaan kuluu, enkä ole pahemmin ehtinyt kirjoitus puuhia harrastaa. Tämä johtuu ihan siitä, että vietin yh-elämää vajaa kolmisen viikkoa herrani viettäessä ansaittua yrittäjän lomaa Aasiassa. Olen myös siirtynyt töissä uusiin tehtäviin, ja uuden sisäistäminen vie aika paljon kapasiteettia. Siihen kun vielä on hoitanut oman treenit päälle, voi sanoa, että ei ole tarvinnut luppoaikaa vietellä eikä illalla unta houkutella.

Siistiä syömistä ja kovaa treeniä mutta paikallaan junnataan

                Kovalla kitudieetillä en edelleenkään ole, mutta todella säntillistä ja puhdasta linjaa vedetään nyt. Vähän on hiilariakin vähennetty, lähinnä jätetty jossain vaiheessa tehdyt lisäykset pois.
Hyvin jaksaa siis vielä treenata kovilla painoilla – tai mikä nyt on biksu tytölle kova paino, ja vetää intervallit päälle.
Mutta mutta, hermoja meinaa kiristellä jo nyt aika helposti. Ja välillä iskee kova turhautuminen. Paino ei laske grammaakaan vaikka kuinka hikoilee intervalleissa ja infrasaunassa. Päinvastoin, tänään tuli vedettyä ihan paino enkat siellä yläpäässä. Yritäpä tässä sitten olla positiivinen ja hokea itselle, että kyllä mä kiristyn ja lihas pysyy hienosti, kun piru olkapäällä hokee että senkin norsu. Yhtään tuskaa ei tietenkään helpota se, että muutaman kilpasiskon kanssa vaihdellaan kuulumisia aika-ajoin ja heillä tuntuu luistavan homma kuin rasvattu. Kunto etenee, odotettu tankkauspäivä on saatu pitää tai se on edessä, mieli on hyvä. Oma vastavetoni? No, mä vaan hiihdän.  Ja toivon yksisarvisen ilmestyvän, koetan jaksaa uskoa, luottaa, sinnitellä. Ei tämä helppoa ole.

 

Mikään ei ole niin huonosti etteikö löytyisi hyvääkin

                Jos nyt jotain positiivistakin näiltä viikoilta kasaan kaapii, niin poseeraustreenit ovat tuottaneet tulosta ja homma alkaa tuntua joka kerta kivemmalle. Välillä jo jopa oikeasti nautin siitä. Uskallan kokeilla eri tapoja, hymykin alkaa löytyä ja asennot tuntuu luontevilta. Hiontaa ja toistoja tarvitaan silti vielä hurjasti, jotta vaihdot tulee selkärangasta. Toki omat heikkouteni vielä kulkee osittain mukana, kuten hallitseva yläkroppa. Jollakin se pitäisi nuijia rennoksi ja pehmeäksi. Tällä osa-alueella olen kuitenkin edistynyt hurjasti, kiitos siitä Suskin ja Jutan Art of Posing- ja Maijan poseerausvalmennuksille sekä Anna Virmajoen tunneille. Ilman tätä porukkaa olisin kyllä ihan hukassa.

Hetki omaa aikaa ja vinkki huippu arvonnasta!

                Kävin eilen rentoutumassa illalla kasvohoidossa. Minulle tehtiin mikrohionta ja happohoito. Nyt pari päivää iho vähän punoittaa mutta lopputulos on niin ihanan pehmeä ja kuulas, että pienen punoituksen kyllä kestää.
Kevään kynnyksellä kannattaa käydä puhdistuttamassa iho ja valmistella se ottamaan vastaan auringon säteet. Spa Lotuksessa tehdään aina juuri sinun ihotyypin mukainen hoitosuunnitelma ja konsultaatio on ilmainen. Käypäs kurkistamassa ja varaamassa oma aikasi.
Lotuksen instagramissa on myös ihan huikea arvonta käynnissä. Ota sivut seurantaan: @spalotus_tikkurila ja osallistu. Tätä ei kukaan halua missata 😊

IHANAT KAUHEAT MUUTOSKUVAT

 

                Kuvat kertoo enempi kuin tuhat sanaa. Kulunutta mutta äärettömän totta. Kuva ei myöskään valehtele, jos sitä ei itse mene muokkaamaan. Oma silmä sokeutuu muutokselle ja kehitykselle, oma peili näyttää aina erilaiselle kuin toisen katsojan. Tämän takia on hyvä ottaa niitä kuvia. Tiedän, se tuntuu turhalta mutta omakohtaisesti olen nyt joutunut myöntämään ettei se ole turhaa.  Joten tättärää, nyt tulee toivottuja muutoskuvia, halusitte tai ette :)

Paluu vuoteen 2016

                Aloitin nykyisen koutsini Paulan kanssa yhteistyön elokuussa 2016. Silloin tavoite oli kuntouttaa vajaan vuoden takaisesta selkäleikkauksesta kroppaa, saada peruskuntoa ylöspäin ja ehkä vähän kehittää lihastakin. Olin hoikka ja monen silmään varmasti ihan kivassa kunnossa. Prässiin ei paljon lisäpainoja tarvittu, kyykkääminen pelotti ja olin varma, ettei tällä kropalla suuria muutoksia enää aikaan saada. Väärässä olin. Paulan loistavan valmennuksen tuloksena kunto alkoi kasvaa, kroppa otti treeniä vastaan ja samalla nälkä kasvoi. Vähän kovemmin, vähän vahvemmin, vähän paremmin. Pitkäkestoine ja sinnikäs työ alkoi tuottaa tulosta.  Ruoka maistui ja opettelin syömään säännöllisesti ja paljon, silti löysää ei kroppaan paljoa ole kertynyt missään vaiheessa. Kuitenkin sen verran saatiin massaakin lisättyä, että painot kasvoivat koko ajan ja treeni pysyi nousujohteisena. Missään vaiheessa ei sorruttu kikkailemaan, balanssi ja ilman nipottamista mutta kovaa työtä, olivat koutsin avainsanat. Ja niillä on menty. En voisi parempaa koutsia toivoa, me ollaan oltu kyllä mahtava tiimi vuoden ajan!

Toukasta kotiloksi

                Se mitä tässä vuoden aikana on saatu aikaan on vahvempi selkä ja olkalinja, pyöreämmät olkapäät ja huomattavasti pystympi peräsin. Kaikki ei toki kuvissa näy, kun on otettu ihan rennot kuvat. Selkä pääsee oikeuksiinsa vähän jännittämällä tai levittämällä. Pullistelukuvilla ei kuitenkaan vertailuja tehdä, siksipä vain ihan viilaamattomat ja ehdottomasti muokkaamattomat kuvat. Ei silottelua, lihaksen jännittämistä, ei mitään. Ja tässä ne sitten ovat. Minun muutoskuvat ja samalla lähtökohta mistä kisakunto lähdetään kuorimaan, kotilosta perhoseksi.

 

 

 

LUPAAN OLLA ITSEKÄS

 

               Uusi vuosi tuli ja sitä myötä myös lupaukset. Teitkö sellaisia ja ovatko ne vielä pitäneet?
Perinteisesti kait luvataan antaa aikaa enempi ystäville, tehdä elämäntapamuutos ja muuta kivaa. Minä lupasin tänä vuonna olla itsekäs vajaan puolen vuoden ajan, sitten mietin asiaa uudelleen.

Itsekäs Minä-projekti

                Olen aikasemmin kertonut, että mulla on aina aikaa ja palveluksia muille, ja vasta sen jälkeen itselleni. Eli ei siis oikeasti ikinä. Tämän takia tein itselleni lupauksen, että nyt se loppuu ainakin hetkeksi. Ei pikkuhiljaa ja tapaus kerrallaan, vaan totaali stop. Jos aion selvitä työstä, perheestä ja kisavalmisteluista kunnialla, nyt on aika olla itsekäs. Se kuulostaa tosi ikävälle, ja joo, todella itsekkäälle.  Sitä se varmasti on.
Joka suuntaan kun lupaat tehdä sen pienen jutun, hoitaa sen pienen asian, ottaa osaa siihen ja tähän, lähteä mukaan sinne ja tänne, niin kalenteri onkin täynnä illat ja viikonloput. Mukavatkin asiat alkaa tuntua velvollisuuksilta, jos lepoaikaa ei jää yhtään. Tiedättekö, se aika kun mennään hetkeksi sohvalle ja otetaan vartin torkut, katsotaan joku sarja tai luetaan mainoslehti läpi. Mulla ei ole ollut sitä aikaa vuosiin, ihan oikeasti. Tähän samaan Itsekäs Minä- projektiini kuuluu myös se, että otan vapaata myös kuuntelijan ja kaveri psykologin hommistani. En voi keskittyä olemaan paras minä, jos valvon yöt ja pohdin muiden asioita. Kuulostaa jälleen itsekkäältä, hylätä nyt ystävätkin. En minä ketään aio hylätä, minä otan pienen loman vaan. Uskon, tai ainakin toivon, että oikeat ystäväni sen ymmärtävät.


Kiireinen tammikuu ja irti kotihengettären roolista

                Ihan kokonaan en voi vielä ummistaa silmiäni muulta maailmalta tammikuussa. Herrani nimittäin suuntaa taas sinne missä pippuri kasvaa muutamaksi viikoksi ja kodin pyörittäminen makaa minun harteillani tämän ajan. Toivottavasti hän nyt sitten lepää kunnolla, koska paluun jälkeen kotona odottaa ne oikeat kotihommat 😊. Kotihengettären rooli lähtee nyt vaihtoon ja minä nimitän itseni oloneuvokseksi. Ainakin omassa mielikuvituksessani.
Vai onko teidän mielestä ihan ok pyytää toista osallistumaan enemmän edes muutaman kuukauden ajan kotihommiin, jos itse yleensä hoidat kaiken pyykkäyksestä siivoukseen? Voiko tällaisessa asiassa sanoa, että minä en nyt tee, sinun vuoro? Ja onko edes oikeutettua vedota siihen, että haluan keskittyä kisavalmisteluihin, koska itse olen tämän päätöksen tehnyt, ei muu perhe? Nalle Puh naputtaisi tässä kohtaa ankarasti sormella päätään ja miettisi kuono kippuralla.  Pienenä tarkennuksena kerrottakoon, että en ole hylkäämässä lapsiani ja koiraani, jos nyt jollakulla sellainen asia mieleen vilahti. Itsekäs Minä rakastaa silti perhettään yli kaiken, hän vaan saattaa aikaisempaa useammin sortua olemaan ”Huono Äiti”.

                Niin tai näin, päivät kuluu ja moni asia alkaa konkretisoitumaan. Olen ostanut kisalisenssin, kisabikinit ovat jo ihailtavana kotona, poseeraaminenkaan ei ole enää ihan niin pelottavaa ja ruokavaliokin alkaa pikkuhiljaa muuttumaan. Jokainen viikko vie lähemmäs kisoja ja toivottavasti kroppa on myötämielisesti mukana ja kiristymistä tapahtuu. Sen voin ainakin todeta, että mahtaviin uusiin ihmisiin ole tutustunut tässä loppuvuoden aikana ja saanut heiltä nyt jo paljon kannustusta ja vastauksia mitä oudoimpiin kysymyksiini. Projekti Itsekäs Minä pistää tänään herran hoitamaan tytön harrastukset, poika hoitakoon koiran ulkoilutuksen ja suuntaa itse treenaamaan koutsin kanssa ja katsomaan mitä uusia juonia sitten punottaisiin.

 

 

Virkeää ja itsekästä vuoden alkua jokaiselle tasapuolisesti!