Kilpaurheilu
vaatii aina omistautumista ja onnistuakseen lajille otollisen elämäntavan
omaamista. Fitneksen osalta puhutaan fitness-kuplasta, ja sitä pidetään
pääsääntöisesti pahana peikkona. Mielestäni kaikki urheilijat elävät lajinsa
ominaisessa kuplassa, vaikka siitä harvojen lajien osalta puhutaan yhtä
suoraan. Siinä vaiheessa, kun pelkästä urheilulajista siirrytään elämäntapaan,
mennään mielestäni ns. kuplan sisään. Tämä tapahtuu ihan varmasti niin
mäkihypyssä, yleisurheilussa, luistelussa, kun missä tahansa urheilussa. On
omat treenisyklit, ruokailutottumukset, rutiinit, oheistreenit, kehonhuollot,
lajille ominainen vaatetus ja selitykset. Juuri se on mielestäni sitä paljon
puhuttua kuplaa. Sitten on eri asia pysyykö se kupla hallinnassa, vai muuttuuko
se pakkomielteiseksi ja ahdistavaksi. Tämäkään ei mielestäni koske vain fitnesstä.
Esimerkkejä löytyy varmasti lajista kuin lajista, niihin ei vaan kohdisteta
samanlaista syyttelyä ja suurta huomiota. Mielestäni terve ja pehmeä kupla on jopa
tarpeen, se mahdollistaa fokusoinnin itse asiaan ja auttaa ymmärtämään pienistä
palikoista koostuvan kokonaisuuden.
Huipulle hissillä tai kiipeämällä
Yleinen ajattelu,
harhakuvitelma on, että fitness on pelkkää käännöstä oikealle, pyllistys,
hiusten heilautus ja päälle liimattu irvistys, joka toisilla onnistuu
näyttämään luonnolliselta. Fitness urheiluna on kaikki se, mitä tapahtuu
kisalavan ulkopuolella vuoden aikana. On totta, että bikini fitneksessä ei ole
määritelty miten urheilullinen vartalo on saavutettava, joten suotuisat geenit
omaava simpsakka neitokainen voi periaatteessa kiivetä ihan pystymetsästä
lavalle. Tätä toivottavasti tapahtuu harvoin. Itse kun tavoitteidensa eteen on
tehnyt pirusti töitä, seurannut uteliaan malttamattomana kehitystä ja nauttinut
pääsääntöisesti joka minuutista, haluaisin suoda sen saman tekemisen kautta
tulevan onnistumisen tunteen jokaiselle. Lajista riippumatta. Voiko
lopputuloksesta tai päämäärästä nauttia ilman kuljettua matkaa? Omasta
mielestäni se on vajaa, siitä puuttuu konttaamisen ja voittajana ylös
nousemisen hohto. Ilman mustelmia, kolhuja polvessa ja eksymättä on vaikea
löytää perille. Ja jos löytää, ei ainakaan ole oppinut mitään.
Oma kupla, paras kupla
Oma kuplani alkaa
hitaasti mutta varmasti muodostua. Huomaan antavani vähemmän aikaa pedantille siivous
puolelleni, koiran ulkoilutus toimii ajatuksissa samalla palauttavana kävelynä,
perheen ruoanlaitto vastuu on kuin huomaamatta siirtynyt herralleni ja
perheeseemme on muuttanut vaaka. Otetaas ensin ruoka. Joku aika sitten olin
hyvin tarkka siitä, että teen itse omat ruokani ja siinä sivussa valmistui myös
muun perheen ruoat. Herrani teki ruoat yleensä viikonloppuisin, koska omaa sen
alan ammattilaisena paremmat kokkaustaidot kuin minä. Yrittäjän epäsäännöllisen
työajan vuoksi säästin hänet tältä velvollisuudelta kuitenkin pitkään,
palttiarallaa 15 vuoden ajan. Nykyisin herrani kokkailee pääsääntöisesti
viikollakin ja oppi on mennyt hyvin perille. Minulle käy moni perus ruoka, kunhan
hieman modifioi ja jättää pehmentävät kermatilkat vähemmälle. Olen siis
erittäin onnellisessa asemassa, koska voin sanoa, että minulla on oma kokki,
joka loihtii alati kurnivalle vatsalleni terveellistä mättöä, pakottaa syömään
vihannekset ja huolehtii myös siitä, että kerran viikkoa tankataan.
Peli on menetetty, vaaka tuli taloon
Ja sitten pahuuden kätyriin eli vaakaan. Ikinä aikaisemmin en ole asunut
samassa taloudessa vaa’an kanssa. Tai ehkä meillä oli sellainen vanha
viisarivaaka joskus 80-luvun alussa, mahdollisesti. En ole vaan koskaan
tarvinnut tai tiennyt tarvitsevani vaakaa. Nyt ostimme tämän ihmetyksen herrani
kanssa yhdessä, silmällä pitäen tulevaa dieettiä. Silloin siinä varmasti täytyy
käydäkin. Olen astunut tälle kummajaiselle nyt kerran, muuten se toimii
kätevästi alakerran wc:n sisustustavarana. Herrani on tiettävästi myös kokeillut, ja
tästä kokeilusta taisi poikia hieman ajatuksiakin. Kupla on siis väistämätön:
treenit, oheistreenit, aminohapot, hieroja, ruoka, vaaka. Vielä en näe tässä
mitään pelottavaa, pakkomielteistä tai kielteistä. Jään siis odottamaan kuplan
tiivistymistä. Odotellessani aion käydä tulevana lauantaina ulkona, syödä
kokonaisen menun läpi ja juoda lasin tai pari viiniä hyvällä omallatunnolla.
Ens viikosta sitten startataan hetkellinen jalkapainotteinen treenipätkä. Siitä
tulee toivottavasti palkitsevan tuskaista. Ah tätä kuplan ihanuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti