Yhteenveto kesälomasta ja paljastuksia pienestä mielestäni

Joskus myös mekko päällä

 

            Niin se sitten meni, nimittäin kesäloma. Mitkä olivat loman kohokohtia, mitä jäi kolmesta viikosta käteen? Ehdottomasti se, että jaksoin valvoa pitkään iltaisin, ehdin lukea, siivota antaumuksella kaikki kaapit ja hyllyt (olen oikeasti siivonnut kolme viikkoa, todella säälittävää), pestä ikkunat, juhlia esikoiseni ripillepääsyä ja viettää aikaa äitini ja sisarusteni kanssa ja tietysti treenata ihan hitokseen. Mitä sitten jäi puuttumaan? Yrittäjäperheen raadollinen elämä iski tänä kesänä kasvoille ihan kunnolla, herrani ei nimittäin ollut päivääkään kanssani lomalla samaan aikaan. Se kaihertaa eniten. Olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta mutta silti kaipaan mieheni läsnäoloa ja nautin hänen seurastaan. Me ollaan sellainen tiivis kombo, ja loma ei tunnu lomalta ilman häntä. Niin se vaan on. Takertujako? En ole, päinvastoin. Löytänyt vaan sen, kenen kanssa voi olla shamppanja ja vaahtokarkki, gini ja tonic, you know.
Lisäksi puuttui se kesä, millaisena minä sen ottaisin avosylin vastaan; aurinkoa, lämpöä, lämpimiä iltoja, aurinkoryppyjä silmäkulmissa ja pisamia poskipäillä. Yksinkertaisesti, siirrän ajatukset ensi kesään ja toivon että se kohtelisi minua hieman enemmän silkki hansikkain. Ainakin kesäkunto pitäisi olla vuoden päästä aika kohdillaan, jos ei muuta 😊

Pienet olkapäät ja nätti napa, vatsalihaksista
ei voi oikein puhua

 

            Loma-ajan treenit on menneet kivasti ja lievää liika intoutumistakin on havaittavissa. Koska olen päässyt salille ajan kanssa, olen etsinyt etureisien hermotusta urakalla, hinkannut yhden raajan liikkeitä selkä- ja olkaosastolle, ja huomannut, että kyllä ne olkapäät minullekin alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Hyvin pienesti, mutta alku se on sekin. Toisaalta, etureisien kanssa on sitten tullut ne överit. Olen hinkuttanut ja rassannut niitä siihen malliin, että huomenna menen hierojalle aukaisemaan pahimmat jumit ja luultavasti myös kalvoja käsitellään. Jalat on tönköt, niitä särkee ja niihin iskee sellasia pieniä sähköiskuja, jotka välillä sattuu ihan irvistämisen arvoisesti. Hyvä minä, ihan loistavasti suoriuduttu jälleen kerran! Sanomattakin selvää, että tällä viikolla ei olla jalkoja tehty. Luotan kuitenkin siihen, että nousen hierontapöydältä kevyenä kuin ballerina ja valmiina paahtamaan etureisijumppaa entistä kovemmalla tahdilla.

             Sitten niihin pääkopan kiemuroihin. Me ihmiset ollaan jänniä siinä mielessä, että haluamme aina tietää toisistamme jotain erikoista, salaista tai herkullisen paljastavaa. Ai et sinä vaan halua? Tunnusta pois, kyllä haluat! Itse koen, että monesti ne tekevät ihmisestä inhimillisen ja saattavat jopa paljastaa jotain sellaista, mitä olet toisesta luullut päinvastaisesti. Tässä siis joitain asioita sielunelämästäni tai taidoistani.

En ole kovinkaan kummoinen uija. Tiedän teknisesti miten uidaan rintaa tai kroolia mutta en suostu itse niitä uimaan, kellun selälläni mieluiten. Rakastan lasten kellukkeita, koska tunnen itseni varmaksi vedessä niiden kanssa. Varsinainen merenneito suorastaan.

Syön kalaa liian harvoin, koska vihaan ruotoja ja kala maistuu usein suussani kalanmaksaöljylle.

Kannan puolen maailman huolia harteillani. Jään usein päiväkausiksi pohtimaan miten voin auttaa tai ratkaista toisten haasteita, niin töissä kuin vapaa-ajalla ja samalla unohdan itseni. Olen välillä todella väsynyt tämän vuoksi.

Olen ujo, enkä usko että ketään oikeasti kiinnostaa minun elämäni tai minä ihmisenä. Kuulen usein, että ihmiset pitävät minua pelottavana tai vaikeasti lähestyttävänä, mutta oikea syy siihen on ujous.

Vaikka olen nopeatempoinen ihminen, joissain asioissa en pysty kiirehtimään. Sellaisia ovat esimerkiksi suunnittelu (lomat, matkat, menot). Niissä painostus ja hoputtaminen saa minut totaali lukkoon ja alan vältellä asiaa. Asioille on oma aikansa ja paikkansa, ja näissä olen hetkessä ja fiiliksessä eläjä.

Olen kiitoksella eläjä ja petyn usein kun kiitosta ei tulekaan. Tähän samaan kuuluu myös se, että rakastan lahjoja ja huomiota, vaikka vähättelenkin usein sitä ja väitän, että ei haittaa vaikka synttärilahjani unohtui. Kyllä se kirpaisee.

En osaa olla kateellinen toisille, vaan tunnen suunnatonta iloa muiden onnistumisista ja saavutuksista. En osaa ajatella, että olisi minulta pois jos pystyn auttamaan toisia eteenpäin tai menestymään.

Vihaan valehtelua, kieroilua ja pahan puhumista selkäni takana. Ympärilläni on ihmisiä, jotka sitä harrastavat ja luulevat etten sitä tiedä. Hah, tiedän minä, mutta olen asian yläpuolella ja kohtelen teitä silti hyvin. Minua saa kyllä arvostella ihan vapaasti.

Fiilistelen usein salaa lähteväni ulos bilettämään ja kesäterassille. Ikinä en kuitenkaan mene. Syistä, että kukaan ei koskaan pyydä, alkoholi ei oikeen sovi mulle (sairastan jäätävän krapulan jo parista viinilasillisesta) ja olen liian mukavuudenhaluinen. Herään sitten kuitenkin mieluummin pirteänä aamulla aikaisin ja menen salille. Mutta tunnustus, suurin syy on se ettei kukaan koskaan pyydä.

En koskaan jätä asioita puolitiehen ja seison aina sanojeni takana. Huumorini on aika kiero ja viihdytän itseäni joskus provosoimalla ympäristöäni, mikä aiheuttaa aika-ajoin hämminkiä. Tunnustus, nautin siitä.

Siinäpä niitä muutama, eikä kertominen edes sattunut. Mitään suuria paljastuksiahan nämä eivät ole, eivätkä tee ketään onnelliseksi, mutta kertoopa ne ainakin sen että olen aika monimutkainen ihminen.

Nauttikaa te kesästä. Se tulee kyllä nyt kun mä siirryn takaisin arkeen. Mutta jäähän silti viikonloput.

 

Rippijuhlien herkkuja