LEPOVIIKON LOMA JA TÄYSÖVERIT

 

 

Tähän sopii mainiosti se klassinen kysymys: ”Miten meni niinku omasta mielestä?” Lepoviikolla on tarkoitus levätä, antaa kropalle sen kaipaamaa lepoa normaali treenistä, rentoilla, lukea kirjoja, tehdä mahdollisimman vähän mitään fyysisesti rasittavaa ja kerätä uusia voimia. Lepoviikko on rauhallista oleskelua, mielenhallintaa ja järkevää ruokailua. No ei sitten sinne päinkään tällä erää. Meni ihan överiksi, lekkeriksi, täysillä ulos radalta, mopo karkas käsistä, ja miten tätä nyt ikinä voisikaan kuvailla. Mites siinä niin pääsi käymään, kyllähän fitness- ihminen rajansa tuntee ja tietää että sitoutuminen on kaiken A ja O. Jep, ja joskus on hyvä olla kuolevainen, inhimillinen ihminen.

               Viime viikko oli siis lepoviikko ja vietin sen lomailemalla Pohjois-Italiassa herrani ja ystäväpariskuntamme kanssa. Yleensä lomat eivät suurta muutosta normaali elämänrytmiini tee, treenaan ja syön lähes samalla intensiteetillä. Tällä kertaa fiilis vei ja minä en edes vikissyt, vaan nautin täysillä. Kävimme tutustumassa viinitiloihin, maistelin viinejä ja spumanteja, söin tapaksia lähes tauotta, join cafe macciattoja, söin jäätelöä ja siihen päälle vielä parit kunnon pasta- tai risottoateriat per päivä päälle. Kävelyä toki kertyi joka päivä reilusti, välillä jopa kilometrejä pitkin metsäteitä alamäkeen, mutta ei mitään hikiliikuntaa. Kotiin palatessa olo oli vallan nasumainen, nesteinen ja turvonnut. Vaa’alla käymistä en edes harkitse hetkeen.

                Kaduttaako? Joo ja vahva ei. Kroppa alkoi loppulomasta jo antaa signaaleita siitä, että nyt on vääränlaista ruokaa, väärinä aikoina ja vatsa ei voinut enää hyvin. Teki mieli Nalle-puuroa ja jauhelihaa. Naurakaa vaan, mutta niin vaan teki. Yläkroppa alkoi näyttää jumin merkkejä ja tarve salille oli todella suuri. En siis todellakaan viettänyt viikkoa ”pienissä häissä”, mutta viiniä tuli viikon aikana nautittua suunnilleen saman verran kuin yleensä koko vuoden aikana. Ja se luonnollisesti tarkoittaa nestettä kehoon. Unta tuli puolestaan normaalia enemmän, nukkumassa kun oltiin joka ilta siinä 22-23 aikoihin ja aamupalalle noustiin vasta 7.30 aikaan. Herätyksestä huolta piti hotellin kyljessä ollut kirkko, jonka kellot aloittivat lurituksensa joka ikinen aamu tasan klo 7.30. Siihen biisiin kyllä tottui, oli itse asiassa ihan iloinen.

 

                   Mikä siis kadutti? Henkisesti eniten se, että annoin itselleni luvan repsahtaa täysin. Se ei ole tapaistani. Jos oikein jossitellaan, olisin pärjännyt vallan hyvin ilman sitä tapas lautasta ja spumante lasia muutaman tunnin välein. Eikä ihan välttämätöntä olisi ollut tunkea sitä pastaakaan kaksin käsin ja testailla missä vaiheessa napa repeää. Kropan huollollisesti kadutti se, että en muka ehtinyt edes ajatella hierojalle menoa. Sitä kroppa olisi oikeasti tarvinnut eniten. Mutta ei jossitella, se ei vaan kannata.
Miksi sitten ei kaduta? Valinta oli ihan oma ja tietoinen sellainen. Nautin joka ikisestä hetkestä, joka ikisestä suupalasta ja pisarasta. En koe pilanneeni yhtään mitään tai vaarantaneeni kehitystäni treenimielessä. Ajoitus oli ehkä se paras tälle repsahdukselle. Elämä on myös nautintoja, hulluttelua, irtiottoja ja rajojen rikkomista. Kiikkustuolissa en halua muistella sitä, mitä jätin tekemättä, vaan sitä mitä tein ja koin. Ja koska olen kuolevainen, haluan elää hetkessä edes joskus. Ja se oli nyt.

 

            Loman jälkeen oli takkuinen paluu arkeen mutta sitäkin innokkaampi paluu treeneihin. Eka treeni oli jäykkää ja selkä hannasi kovasti vastaan jäykkyyttään, mutta kyllä se sieltä pikkuhiljaa maanittelemalla suostui yhteistyöhönkin. Eilen sitten puskettiinkin jo sellainen etureisi ja perän herättely treeni, että kanveesilla pötköttely tuntui treenin päätteeksi vallan mainiolta vaihtoehdolta. Eli ruotuun on palattu kovalla rytinällä. Loman muistoilla vetästään sitten seuraavat puoli vuotta ja mietitään sitten ensi keväänä seuraavaa hetkessä elämistä.

Milloin olet viimeksi heittänyt jossittelut ja rajoitteet roskakoriin ja tarttunut hetkeen, antanut fiiliksen viedä? Jos et muista, olisi selvästi sen aika.